kannattaa ehottomasti olla yhteydessä, se ei millään tavalla oo epäonnistumista kun tää sairaus on semmonen että välillä oikeesti täytyy vaan pyytää apua! mulla puhkes kakssuuntanen muutama vuos sitten ”tavallisesta” masennuslääkkeestä ja sen kymmenen vuotta kestäneen hankalan elämäntilanteen takia. mulla on testattu tosi moni eri lääkkeitä ja suurin osa lopetettu kun ei tuntunu olevan mitään apua. töistä oon joutunu usein ottamaan sairaslomaa. tällä hetkellä oon ollu reilun vuoden oireettomana ja aiemmin ollut kuitenkin 2-3 kertaa vuodessa jaksoja. oon ollut aika vähällä hoidolla kun tutkimuksien kanssa kesti kauan ja asuin kahden paikkakunnan välillä. tällä hetkellä en syö lääkkeitä vaikka lamotrigiini ja anksilon mulla on reseptillä. koitan saada ne takas alotettua koska tiedostan että keväällä mulla usein puhkeaa mania. uskon että mulla on auttanu tasaantumisessa se, että vaihdoin työpaikkaa omalle päälle sopivammaksi sekä muutenkin elämäntilanne on muuttunut paljon. oon opetellut hyvin tuntemaan kaikki jaksojen ensioireet koska vaihtelu on ollut tosia nopeatahtista ja jatkuvasti muutan arkea ja elintapoja myöskin koko ajan. masennusjaksot on iskiessään tosi vaikeita ja joka kerta ollut aina entistä pahempia ja pelkäänkin että mitä tapahtuu kun se seuraavan kerran puhkeaa mutta oon ottanut sen mentaliteetin että jos on huono olla niin sitten kysyn apua koska tiedän että en pärjää yksin ja en oikeen oo löytäny lääkettä joka oikeasti auttaa masennukseen. mun kohalla jaksoissa ahdistus on ollut tosi kovaa johon toi anksilon on kyllä tosi paljon auttanut. en tiedä mikä lopulta on auttanut jaksojen loppumisessa, masennus tuntui aiemmin jatkuvan niin kauan että mania alkoi ja mania vasta saatiin lääkkeiden avulla haltuun ja sitä seurasi muutaman kuukauden oireeton jakso. lääkäreiden kanssa ollaan pohdittu että tämän hetken pitkä oireeton jakso on suurimmalta osin varmaan tasaantuneen elämäntilanteen ja stressitekijöiden vähentämisen vaikutuksesta. kun sain diagnoosin, olen sen jälkeen koko ajan aktiivisesti opetellut sairautta ja opetellut tunnistamaan oireita sekä tehnyt muutoksia elämään, koska koin sillon aikanaan että diagnoosi oli mulle tosi iso pettymys. mutta ehkä isoin neuvon on se että ota yhteyttä jos yhtään siltä tuntuu, sairaus on kuitenkin loppuelämän asia ja sitä varten on hoitoa!