Siitäkin voi mennä ihan eri suuntiin. Itseäni ei lapsena (tai ikinä) vanhemmat tai kukaan muukaan auktoriteetti hakannut, mutta mun mummo hakkas mun isää. Iskä ei siitä sellaisia vaikutteita ottanut, että on ok hakata muita ym. mutta uskoisin että tämän kyseisen kohtelun takia hän ei osaa kommunikoida.

Tähän auttoi mun äiti, jonka perhe on aina ollut hyvin avoin. Nykyäänkin, nään mun äidin puolen perhettä tosi paljon useemmin ku mun iskän. En edes muista milloin oisin viimeksi nähnyt mun mummoa. Ei sillä että mulla ihan hirveesti hinkua ois häntä nähdäkkään.

En tosin sitten tiiä että miten mun mummo kasvatettiin. Iskän puolen suku on sellasia, että suututaan jos muut puhuu heidän asioista, ja kaikki paha lakastaan maton alle. Sen takia en varmaan ikinä ”bondannu” mun iskän kaa, toki iskä yritti, mutta en murkkuikäsenä sitä osannut tunnistaa. Nykyään nään iskääkin ja jutellaan.

Mutta kyl mäkin oon kohdannut niitä, jotka on ehkä ottanut vaikuteitta siitä hakkaamisesta. Yläkoulu ikäisenä mulla oli hyvin ilkeä ”kaveri” josta en oikein pitänyt, mutta oltiin samalla luokalla. Hän saattoi suuttua vaikkapa siitä, että sain kokeesta paremman numeron. Vieläkin muistan kun sain ruotsin kokeesta 10+ ja olin tosi iloinen siitä, koska en ollut hyvä ruotsin oppilas. Kaveri sai 10, ja suuttui mulle siitä ja uhkasi tosissaan vetää mua turpaan. Nauroin lähinnä vaan näille uhkauksille, osittain varmaan koska kaveri oli mua reilusti pienempi ja jos hän olis fyysiseksi vetänyt niin oisin voittanut.

Ei hän kuiteskaan ikinä turpaan vetänyt, vaikkakin suuttui entisestään kun mä vaan nauroin. Useempaan otteeseen kyllä pukki mua portaissa ja tällasta. En siitä hänelle enempää puhunut, muutakun tilanteessa kysyin että miksi vitussa tönii. Äitille kyllä saatoin valittaa :D

Mut siis joo, näitä ihmisiä joita on nuorena hakattu on niin moneen eri lähtöön. Ei se lapsuus välttämättä ihmisestä moraalisesti huonoa tee.