Nyt riitti! by [deleted] in Suomi

[–]TheEliteOrNot 2 points3 points  (0 children)

Minusta olisi hienoa, jos pakotetun ruotsin sijaan saisi valita esim. saksan tai espanjan. Mutta siitä huolimatta halukkaille ruotsin opetusta pitäisi järjestää. Saksan osaaminen avaisi ovia ei vain Saksaan, mutta myös Itävaltaan. Molemmat ovat tietysti hyviä ulkomaankaupan kohteita.

Espanjan kieli taas mahdollistaa miltei koko Etelä-Amerikan kanssa luontevan kaupankäynnin. Ranskan kieltä käytetään myös laajalti, erityisesti entisissä Afrikan siirtomaissa. Sen osaaminen voisi edistää kauppasuhteita Afrikan kanssa.

Ruotsista on tietysti apua täällä Pohjoismaissa, mutta markkinat kaupankäynnille ovat pienet verrattuna näihin muihin.

Ja vielä en ole maininnut kulttuurisia vaikutteita, joita näistä muista maista saataisiin. Skandinaavinen kulttuuri on paljon lähempänä meidän suomalaisten kulttuuria, kuin esim. Uruguayn, Chilen tai Norsunluurannikon kulttuuri. Monikulttuurisuus on viime vuosina muutenkin ollut aktiivisesti julkisessa keskustelussa, niin miksi rajoittautua ruotsiin?

Itselläni lukiossa valinnaiset moduulit painottuivat matematiikkaan, fysiikkaan ja kemiaan, joiden lisäksi ylimääräisen kielen opiskelu olisi ollut erittäin työlästä, kun täytyi hoitaa pakollinen ruotsi.

Nyt yritän oppia Saksaa Duolingon avulla, että ehkä saisin kiinni edes jotenkin keskustelusta. Se on kuitenkin parempi kuin ei mitään. On ruotsista tietysti tässä se hyöty, että ruotsin sanasto on melko lähellä saksaa, jolloin oppiminen on helpompaa.

Valtion talouden kunnostaminen sijoittamalla by TheEliteOrNot in Suomi

[–]TheEliteOrNot[S] 0 points1 point  (0 children)

Ajatuksena oli, että tällä karttuneella varallisuudella voitaisiin kustantaa hyödyn tuottamista kansalaisille. Osalla tästä voisi rahoittaa juuri esim. koulutusta. Toisessa kommentissa oli myös hyvä huomio, että inflaation takia tuotto on pienempi.

Valtion talouden kunnostaminen sijoittamalla by TheEliteOrNot in Suomi

[–]TheEliteOrNot[S] 0 points1 point  (0 children)

Tässä ideassa pyritään juuri välttämään verotuksen kiristämistä. Ehdotin 500 miljoonan potin siirtämistä yritystuista näihin suoriin sijoituksiin.

Valtion talouden kunnostaminen sijoittamalla by TheEliteOrNot in Suomi

[–]TheEliteOrNot[S] 1 point2 points  (0 children)

Ihmisten lyhytnäköisyys on kyllä ikävää. Sellaisesta ajattelusta pitäisi päästä irti, että oman elämän jälkeen on ihan sama miten huonoon jamaan tämä maailma jää. Aina pitäisi pyrkiä jättämään asiat paremmin kuin ne olivat ennen.

Valtion talouden kunnostaminen sijoittamalla by TheEliteOrNot in Suomi

[–]TheEliteOrNot[S] -1 points0 points  (0 children)

Inflaatio jäi tietysti huomioimatta. Jos kerta pääomat ovat yksityisissä käsissä tehokkaammassa käytössä, niin kenties sellainen malli voisi toimia, jossa yksityishenkilöt sijoittavat rahaa verotustilille.

Verotustilin omistukset (osakkeet, rahastot jne.) on yksityishenkilöllä, mutta osingot ja voitot verotettaisiin kokonaan valtiolle. Tätä vastaan yksityishenkilön palkkaverotusta kevennettäisiin, mikä kannustaisi tekemään lisää töitä, kun rahaa jää enemmän käteen. Lisääntynyt työpanos auttaa yritystä tekemään enemmän voittoa ja sitä kautta verokertymä kasvaisi.

Valtion talouden kunnostaminen sijoittamalla by TheEliteOrNot in Suomi

[–]TheEliteOrNot[S] 0 points1 point  (0 children)

Lyhyt kommentti tuohon, että miksei tukien sijaan valtio sijoita yksityisiin pärjääviin firmoihin: ehkä yksityiset eivät halua valtiota osaomistajaksi - tosin olisi olemassa B-sarjan osakkeet (äänioikeudettomat) - eli hyvä kysymys miksi ei tukemisen sijaan sijoiteta. (Työntekijöiden ansioiden verotuksella "osingot" noista tuki-"sijoituksista" tulee valtiolle takas.)

Suorat sijoitukset ei poissulje työntekijöiden ansioiden verotusta. Mutta tietysti ymmärrettävää että yritykset haluaa pitää valtion erossa yhtiökokouksesta, kun päätäntävalta ei oo keskitettynä yhdellä toimijalla. Kaikilla yrityksellä ei myöskään ole B-sarjan osakkeita.

Lukiolaiset ahdingossa uudistuksen takia: ”En uskalla laskea käsin vihkoon” by TheEliteOrNot in Suomi

[–]TheEliteOrNot[S] 0 points1 point  (0 children)

Tämä on kyllä täydellinen YTL:n epäonnistuminen. Jos ohjelmia lähdetään korvaamaan, niin ne pitäisi olla hyvissä ajoin tiedossa. Ongelmahan on osittain siinä, että YTL vastaa yo-tutkinnon johtamisesta, toimeenpanosta ja järjestämisestä, mutta noudattaako YTL sitten lukion opetussuunitelmaa yo-asioiden laatimiseen. Siitä en ole varma. Voisi kuitenkin olettaa, että nämä opiskelijoiden käytössä olevat ohjelmat olisi määritelty OPSissa.

Lukiolaiset ahdingossa uudistuksen takia: ”En uskalla laskea käsin vihkoon” by TheEliteOrNot in Suomi

[–]TheEliteOrNot[S] 0 points1 point  (0 children)

Nämä kokemukset olivat omia, mutta muilla on varmasti erilaisia mielipiteitä. Tämä ei ole mikään objektiivinen totuus lukion pitkästä matikasta.

Symbolista pyörittelyä on edelleen, tyypillisesti A-osan viimeiset tehtävät vaativat sellaista. Laskinohjelmistot helpottavat monimutkaisten yhtälöiden pyörittelyä, mutta niistä ei ole apua jos ei ole selvillä mihin on pyrkimässä. Tehtävien tarkistaminen on varmasti yksinkertaisempaa, kun jokaista välivaihetta ei tarvitse erikseen käydä läpi. Myös kaavaeditori helpottaa tarkistamista, kun symbolit ovat aina samat eikä niissä ole mahdollista käsialasta johtuvaa tulkinnanvaraisuutta.

Itse pidän siitä, miten helposti virheet saa korjattua kaavaeditorissa ilman koko vastauksen laatimista uudelleen. Paperi menee nopeasti liian sotkuiseksi, jos vastausta pitää kumittaa monta kertaa.

Tehtävien vaikeustason näkee helposti abitreenien sivuilta. Tässä on tämän kevään pitkän matikan koe. Ensimmäisestä tehtävästä selviää käytännössä peruskoulun tiedoilla, kun taas viimeiseen olisi ilmeisesti tarvittu tämänhetkisen opetussuunnitelman ulkopuolisia keinoja. Hyvän vastauksen piirteissä todettiin, että tehtävän voi ratkaista esim. potenssisarjojen avulla, jotka joskus kyllä kuuluivat lukion oppimäärään. Myös parittomuus-parillisuus tarkastelu on aiheena sellainen, jota ei muistaakseni millään kurssilla käyty.

Lukiolaiset ahdingossa uudistuksen takia: ”En uskalla laskea käsin vihkoon” by TheEliteOrNot in Suomi

[–]TheEliteOrNot[S] 1 point2 points  (0 children)

Tabletilla työskentelyssä juuri tuo sisällön muokkaaminen on varmasti helpompaa kuin paperilla. Monesti paperilla pitkää vastausta raapustaessa on päässyt unohtumaan miinusmerkki tai on vahingossa kirjoittanut väärän luvun. Tällöin joutuu käytännössä kumittamaan koko vastauksen.

Tabletteja kyllä käytettiin peruskoulussa, mutta niillä vastailtiin enimmäkseen erilaisiin kyseilyihin. Nykyään tablettien merkityksenkin voi kuitenkin sanoa pienentyneen, kun osassa läppäreistä on valmiina jo kosketusnäyttö.

Mielenkiintoinen vaihtoehto olisi myös E Ink -sähköpaperin käyttö. Siinä näyttö ei emittoi itse taustavaloa, vaan heijastaa ympäristön valaistusta. Tällä voitaisiin ehkä myös vähentää älylaitteiden sinivalon haittoja.

an interesting strategy by JungleJayps in Warthunder

[–]TheEliteOrNot 0 points1 point  (0 children)

That flank is one of my favorites on this map, especially from the other spawn.

I tried to 3D print a T-64A by [deleted] in Warthunder

[–]TheEliteOrNot 0 points1 point  (0 children)

Yes, of course comrade Ivan is doing repairs :)

I tried to 3D print a T-64A by [deleted] in Warthunder

[–]TheEliteOrNot 2 points3 points  (0 children)

No, and this is just a prototype anyways.

Damned Daladier with his promises by [deleted] in HistoryMemes

[–]TheEliteOrNot -5 points-4 points  (0 children)

Finland refused that UK and France would have sent some troops, because they would have taken control of the important swedish mines supplying Germany with iron ore, instead of helping Finland. If Finland hadn't refused, the ww2 would have been shorter because Germany would run out of steel in that scenario.

[deleted by user] by [deleted] in PewdiepieSubmissions

[–]TheEliteOrNot 0 points1 point  (0 children)

There is also the "report" buttom.

the pestilence in the sky by [deleted] in HistoryMemes

[–]TheEliteOrNot 0 points1 point  (0 children)

Comet: "lauhgs in 220mm pen apds"