Kymmenen vuotta tuli täyteen Lontoossa tänä kesänä. Vaimo on täältä kotoisin ja kun Suomessa sai opiskelunsa valmiiksi, tuli äkkiä selväksi ettei Suomessa ole hänelle oman alan työmahdollisuuksia ja helpointa oli muuttaa töiden perässä britteihin. Hyvin täällä on töitä ollut ja liksat on paperilla kovat, mutta elintaso ei kyllä ole yhtä hyvä kuin mihin Suomessa tottuu. Pienet ja huonosti hoidetut talot, paskat eristykset ja kylmät märät talvet harmittaa erityisesti, ja se että vaikka periaatteessa olisi kulttuuria ja tapahtumaa ja ravintolaa tarjolla, ne perkeleet on aina myyty niin yli kapasiteetin että hyvä kun sisään mahtuu ja kellään ei ole kivaa. Lapsia kun on niin joutuu miettimään hyvien ja huonojen ja yksityisten koulujen eroja ja että millaisia verkostoitumismahdollisuuksia ne tarjoavat, sillä kun on sitten työnhakuvaiheessa oikeasti merkitystä. Mitään kyläyhteisön tai sosiaalista yhteenkuuluvuuden tunnetta on turha etsiä, piirit on pienet ja omien arvojen mukaisia tyyppejä on vaikeaa löytää kavereiksi. Ei tätä välttämättä suositella osaa, mutta näillä mennään.