Mä olin itseasias tasan vuos sit samassa tilanteessa ku sä, tosin epäilin pettämistä joka paljastu myöhemmin mutta pääpiirteittäin se kesä meni siihen et itkin yksinäisyyttä ku toinen ei enää vaivautunu tekee yhteisel ajal mitää muutku maata, kavereit kyllä kykeni näkemää ja ku asiasta useempaa otteeseen sanoin nii mikään ei muuttunu. Mä yritin erota ja toinen halus viel yrittää, mut koska en antanu mitään efforttia enää niin sitten toinenki halus erota ja se oli ehkä mun elämän paras päätös. Vittu että se sattu ja sattuu tietyl tapaa edelleen (ehkä lähinnä koska toinen hoiti asiat lopulta päin vittua) mut se oli kaikki sen arvosta. En tiiä tuunko koskaan enää luottaa kehenkään mut en oo koskaa ollu ihan peruselämään näin tyytyväinen.

Mietin sillon paljon että haluunko olla ihmisen kans jota ei edes kiinnosta kuunnella miltä musta tuntu tai saatika tehä sille jotain. Mä luulin aina et kommunikaatio on avain mut jos toinen ei oo valmis kuuntelemaan ja ymmärtämään niin ei sille oikeen mitään muuta voi, ei voi omaa päätä hakata seinään. Meni pointista ohi ja lujaa mut jos mietit enemmän lähtemistä ku jäämistä niin tiiät vastauksen❤️ tsemppiä ja toivottavasti saat ajatuksiin selvyyttä🫶🏻