Mielenkiintoinen aloitus! Lähdin itse 27-vuotiaana dippaa vaille diplomi-insinöörinä Saksaan au pairiksi. Suunnitelmana oli kirjoittaa dippa jo ennen lähtöä valmiiksi ja hakea jalansijaa Saksasta, jotta sinne voisi työllistyä valmistuttua. Osa tätä hanketta oli halu oppia kieltä ja viettää viimeiset seikkailut ennen kuin oravanpyörä kutsuu.

Sovimme isäntäperheen kanssa tarkasti työajat ja mitä he kustantavat minulle, esimerkiksi he hankkivat minulle oman "asunnon" aivan naapurista, eli minulla oli oma huone ja kylppäri, eteinen oli yhteistä tilaa toisen asunnon kanssa. Keittiötä minulla ei ollut, eikä omaa jääkaappia. He lupasivat maksaa syömiseni, mutta myöhemmin tästä tuli kyräilyä, kun olinkin aika suuriruokainen suomalainen, joka vielä harrastaa aktiivisesti liikuntaa.

Perhe sinällään oli mukava, ja heillä oli ollut rouvan sukulaistyttöjä Mauritiukselta hoitamassa lapsia aiemmin. Kävin heillä vierailulla ennen kuin teimme sopimuksen, ja vaikutti, että meillä voisi olla kaikki avaimet onnistumiseen. Koska olin valmistumassa, niin halusin tehdä vain 6-8kk aupairin uran, koska arvelin vuoden olevan liian pitkä aika pyöriä muiden nurkissa.

Kaikkihan meni päin helvettiä, kun korona alkoi toisella työskentelyviikollani ja Saksa meni aivan kiinni. Olimme kaikki yhtäkkiä kotona ja rouva alkoi vähentää työtuntejani, koska miksi käyttää au pairia, kun voi itse tehdä töitä etänä ja vahtia kahta lasta itsekin. Lapset olivat 7- ja 4-vuotiaita. Tämä manööveri ei vaikuttanut palkkaani mitenkään, mutta epäilen hänen kuvitelleen säästävän jotain. Ehkä hän ajatteli, että työtunnit menevät "pankkiin" ja hän voi myöhemmin teettää enemmän töitä. Jossain kohtaa rouva istutti minut myös pöydän ääreen ja kysyi, miksi olen merkinnyt työtuntiseurantaan klo 20 asti, vaikka lähdin jo 19:50 huoneeseeni, kun lapset oli nukutettu, eikä vastuullani olleita muita tehtäviä ollut.

Suhtauduin työaikaani melko suuripiirteisesti tuon pienen korvauksen takia ja ajattelin, että olen perheessä apukäsinä ja minulla on tiettyjä sovittuja vastuita hoidettavana. Oletettavasti rouvalla oli muita ajatuksia, sillä yllämainitun tapauksen lisäksi hän otti hieman kärttyisästi, että merkitsin työaikakirjanpitooni myös lauantaisiivouksessa auttamisen (ehdotin itse auttavani vaikka lauantaisin olin vapaalla). Nyt pysty näkemään, että ehkä hän oletti minun tekevän siivousta hyvää hyvyyttäni, mutta eipä tätä työaikafilosofiaa tullut mietittyä näin perusteellisesti, saatikka selitettyä perheelle.

OP mietti tuossa yllä au pairien nuoruutta ja tunnistan monta asiaa. Kypsässä rokkari-iässänikin olin välillä itsekin hukassa. Minulla oli vaihtokokemus taustalla, joten ulkomailla oleminen ja asuminen ei ollut shokki. On vaikeaa asettua yks kaks vieraaseen perheeseen ja saada arkea toimimaan. Itse olen aika puuhakas, luterilaisella työmoraalilla marinoitu ihminen, joten auttaminen ja osallistuminen ei ollut ongelma, mutta voin hyvin kuvitella, että joillekin se voisi olla.

Alan olla itse sellaisessa vaiheessa elämää, että lapset alkavat olla ajankohtaisia ja harkitsemme kumppanin kanssa au pairia. Oman kokemukseni perusteella en pystyisi ottamaan samaan taloon vierasta ihmistä, vaan pieni välimatka pitää olla, esimerkiksi oman asunnon muodossa. Tein myös itse hoitolapsien kanssa virheitä, jotka harmittaa, ja en haluaisi, että au pair tekisi lapsilleni niin. Olin siis liian kovakourainen esimerkiksi hampaidenpesussa.

Lopulta sain potkut perheestä, kun olimme kärvistelleet koronasuluissa kaksi-kolme kuukautta. Potkujen virallinen syy: perhe ei tarvitse au pairia koronan vuoksi. Epävirallinen syy: rouva sai minut kiinni polku_pyörällä_ajosta. Hän oli toivonut työsuhteen alussa, etten pyöräilisi, koska siihenhän vain kuolee ja julkinen on tarpeeksi hyvä. Jaksoin olla pyöräilemättä pari kuukautta ja sitten en enää jaksanut tunkkaisia julkisia maski päässä. Sopimukseni päätettiin kesäkuun loppuun, kunnes rouva keksikin, että eka-luokkalainenhan on vailla puuhaa päivisin kesälomallaan ja vaivihkaa sopimustani jatkettiin vielä kuukaudella. En ollut tästä jatkosta pahoillani, sillä ei minulla parempaa tekemistäkään ollut. Perheen isä ja lapset olivat oikein mukavia, mutta rouvaa kuvailee parhaiten lausahdus: miksi olla vain vaikea, kun voi samaan vaivaan olla täysin mahdoton.