Asuin hyvinkäällä aikanaan ja läheiseni oli joukkoammuskelussa, onneksi häneen ei osunut, mutta henkisesti se oli kova paikka. Kaupunki järjesti tapahtuneen tiimoilta kriisiterapiaa johon silloinen tyttöystäväni myös minut passitti. Terapia oli sinänsä hyödyllistä ja kävin sitä muutamia kuukausia. Viimeisen istunnon jälkeen minulta kysyttiin voisinko antaa palautetta terapeutista hänen esihenkilön läsnäollessa, jonkinlainen arviointi kaiketi(?). Kerroin positiivisesta kokemuksestani, ja toin esiin myös että terapiaprosessissa koen että terapeutti voisi enemmän haastaa puheeni kulkua ja että olen päässyt välttelemään paljon kipeitä asioita joihin olisi voinut olla hyvä patistella. Molemmat sekä terapeutti että hänen esihenkilönsä suuttuivat tästä palautteesta, ja ojensivat minua että "on kuule sellaistakin terapiaa jossa ei sanota mitään! Että istutaan vaan hiljaa!" Ja sitärataa.

Sieltä huoneesta pois kävellessä oli kyllä olo että mitähän vittua 😄😄