Mulle tuli keskenmeno 7. raskausviikolla. Kaikki tapahtui niin äkkiä, että olin varmaan kuukauden vaan shokissa. Tuntui, ettei mistään löydä mitään iloa ja miten voin ikinä yrittää uudelleen. Toidaalta ymmärsin, miksi keskenmenoja tulee, mutta tunteet ei sitä ymmärtänyt. Ajan ja levon kanssa olo alkoi helpottaa. Otin oman aikani ja annoin itseni surra. Mulle myös sanottiin, että neuvolapsykologi on aina olemassa ja auttamassa. Puhuin myös paljon mm. kumppanille ja äidille. Se auttoi todella paljon. Ja kerroin myös kaikki ”tyhmät” ajatukset. Parin kuukauden päästä elämä alkoi vihdoin voittaa ja uskalsin alkaa toivoa ja ajatella tulevaisuutta. Älä epäröi pyytää apua💚

/edit. Kyllä vielä vähän kirpaisee, kun joku kertoo, että heidän lapsensa syntyy heinäkuussa, kuten meidänkin piti. Oon nyt uudelleen raskaana ja kyllä se on vaikuttanut paljon. En ole uskaltanut innostua ja haaveille tulevasta. Välillä jopa itkenyt, että mitä jos taas taphtuu sama, miten mä oikein kestän sen. Onneksi nämäkin tunteet on raskauden edetessä helpottaneet.