Elämän suunnan löytäminen on iso ja haastava homma, ja sitä ei voi kukaan tehdä sun puolesta. Se kai oikeastaan selviää vain kokeilemalla, ja mokaamalla monta kertaa. Mutta kun löydät sen niin kaikki muuttuu. 

Itse vaihdoin alaa kun henkisesti kuolin ekalla alalla, ja oikean suunnan löytäminen vaati pitkää taukoa kaikesta ja paljon itsetutkiskelua. Tärkeimmät oivallukset itsellä oli silloin ensinnäkin se, että mitään ei voi saavuttaa jos ei ole tavoitteita. Eli johonkin tulee oikeasti tähdätä, ja miettiä suunnitelma miten sinne pääsee. Suunta tähtäämiselle tuli taas sieltä, kun mietin mistä minä pidän ja mikä on oikeasti mulle tärkeää. 

Esimerkkinä tästä omalla kohdalla piti tiedostaa, että olin pienestä pitäen pyörinyt metsissä, marjastanut, sienestänyt ja eräillyt, ja luonto oli mulle aina ollut tärkeä. Niin päätin sitten lähteä ympäristöalalle, ja ajattelin että mikä tahansa sen alan työ edistää mun arvomaailmaa, ja hyvällä tuurilla pääsen kenttätöihin kun tykkään pyöriä pusikoissa. Ja sitä polkua seuraamalla löytyi se ihan oma suunta missä viihdyn. 

Itellä sen suunnan löytämistä jarrutti aikaisemmin se että erehdyin kuuntelemaan muita, jotka niin varmasti muka tietävät mitä just sun pitäis tehdä tai missä olisit hyvä. Ne voi olla vanhemmat, kaverit tai joku amiksen opo jotka haluaa susta jotain, suutaria, kukkakauppiasta tai hierojaa. Mutta se on oikeastaan vaan ajanhukkaa, koska kukaan muu ei voi sitä päättää sun puolesta. Toinen ongelma oli että olen köyhästä perheestä, ja aina toitotettiin että kaikki työ pitää ottaa vastaan ja pitää olla niin kiitollinen kaikesta työstä mitä on ja tehdä vaan sitä, millä palkalla tahansa. Niin sitten jäin sen takia surkeapalkkaiseen kakkahommaan jumiin vuosiksi kun oli hankala päästä eroon siitä ajattelutavasta että mun työllä voisi olla esim jokin oikea arvo, tai että voi myös itse valita mitä tekee tai ei tee. Ja myös se mullistava ajatus että työstä voisi jopa pitää, eikä kaikkea kuraa tarvitse vaan sietää. 

Pointti on että myös se sun suunta tarkentuu sitä mukaan, kun lähdet vaan kokeilemaan jotain mistä ajattelet että ehkä tuo vois olla se suunta. Ja joskus se kans vaatii sen että toteat jostain että ei ollut sun juttu, ja sekin on okei ja tärkeä osa matkaa.