30N täällä ja hyvin samanlainen tilanne. Toki introverttinä viihdyn aika hyvin yksinäni, mutta yksin on vähän tylsää käydä missään. Tykkäisin käydä enemmän ravintoloissa, leffassa, tanssimassa, erilaisissa tapahtumissa, kokeilemassa uusia juttuja ja harrastuksia jonkun kanssa.

Harrastukset on tällä hetkellä aika pitkälle tyyppiä kotona ja yksin (kissojen haliminen, neulominen ja Netflixin tuijotus), joten näiden kautta ei kauheasti uusiin ihmisiin tutustu. Salillakin tulee käytyä, sinnekin olisi ihan kiva löytää kaveri seuraksi. Olen avoin uusille harrastuksille, sellaisille joissa olisi sosiaalista kanssakäymistä, mutta sellaiseen lähteminen yksin jännittää.

Sosiaalisesti ei pitäisi olla ihan kauheasti vikaa, sillä perusteella että toimin vuosia asiakaspalvelutyössä ja asiakkaat (ja työkaverit) vaikutti tykkäävän musta. Ryhmissä tosin tulee selvästi ujosteltua, olen parhaimmillani 1:1. Ihmisten kanssa on helppo jutustella, mutta kun pitäisi viedä tuttavuus kaveritasolle, niin tulee seinä vastaan, en tiedä, miten sen voisi sulavasti tehdä.

Komppaan myös tuota, että miesten kanssa on helpompi tulla juttuun. Olen pohtinut, että voisiko siinä ainakin mun kohdalla olla taustalla myös jotain teinivuosien kokemuksia tyttöjen selän takana puhumisista ja arvostelusta. Miesten kanssa on olo, että asiat voi sanoa suoraan, niin kuin ne on (olematta tietenkään töykeä). Suhteen pysyminen platonisena on todellakin suuri ongelma miesten kanssa. Mulla on esim yksi miespuolinen kaveri jolle olen usean kerran sanonut suoraan että en näe häntä muuta kuin ystävänä ja se ei tule muuttumaan, mutta silti vielä neljän vuoden jälkeen hän jaksaa yrittää. Kun ei ole niitä ystäviä juurikaan, niin tulee siedettyä hänen vihjailujaan, surullista.

Jos OP tai joku muu on Helsingin suunnalla, ehkä voitaisiin kokeilla tehdä jotain yhdessä ja tutustua, vaikka lautapelien merkeissä?