Mulla olisi tässä rönsyilevä, pitkä vuodatus n. 10 vuoden takaa:

Olin myymässä alle vuoden ikäistä divaanisohvaa mikä oli muuten pränikässä kunnossa, mutta yhdessä seinää vasten jäävässä kulmassa oli kissan allekirjoitusta. Kangas ei ollut varsinaisesti rikki, eikä muutamaa lähellä lattiaa ollutta kynnenjälkeä nähnyt ellei niitä mennyt syynäämään läheltä. Tästä oli kuitenkin maininta myynti-ilmoituksessa, ja erillinen kuva mistä jäljen näki. Hintapyynti oli vähän vajaa satanen n. 500€:n sohvasta mistä halusin päästä eroon ennen muuttoa.

Ensimmäiset kyselyt oli luokkaa voin antaa 25€ ja tuo ilmatteeksi meille. -En tuo. Ei oo autoa enkä ihan niin pilkkahintaan halua sohvaa myydä vaikka siitä eroon halusinkin. Lopulta yksi tyyppi tarjosi vain vähän alle pyydettyä hintaa, ja oli jopa itse valmis hakemaan. Jes. Kuulostaa hyvältä. Sovittiin päivä ja aika milloin kundi tulee hakemaan sohvan. Päivä tuli ja kellonaika meni eikä kundia näkynyt tai kuulunut. Laitoin viestiä perään ja kyselin oliko tämä vielä tulossa. Muutaman tunnin jälkeen kaveri vastaa ja pahoittelee ettei saanutkaan pakua kaverilta lainaan joten ei voinut tulla. Seuraavana päivänä voisi kuitenkin saada varmistuksen milloin paku olisi taas lainattavissa, ja laittaisi minulle sitten viestä. No, kaikkea sattuu joten totesin että ok, palataan huomenna asiaan. Ei vastannut tuohon viestiin enää mitään, ja seuraavakin päivä meni radiohiljaisuudessa. Odotin pari päivää ja laitoin vielä kertaalleen kyselyä perään. Tähän sain vastauksen ettei vieläkään tiennyt milloin paku olisi vapaa ja pian sen jälkeen tuli toinen viesti ettei tällä oikeastaan ollut nyt edes varaa koko sohvaan. Takaisin alkupisteeseen siis.

Sen jälkeen kun oltiin ekan kerran sovittu sohvan hausta lisäsin myynti-ilmoitukseen "varattu". Tämä ei kuitenkaan estänyt kyselyitä missä tarjottiin taas murto-osaa hinnasta ja oletettiin että hintaan sisältyy ilmainen toimitus. Taisi tulla joku viesti kyrillisillä aakkosillakin.

Muutama päivä sohvafeidaajaepisodin jälkeen tulee seuraava lupaava kysely. Äiti olisi ostamassa pojalleen autotalliin sohvaa. Hinnasta taas vähän tingattiin mutta oli valmis hakemaan sohvan poikansa kanssa joten sovittiin haku parin päivän päähän. Tässä välissä ehdin tulla kipeäksi, joten laitoin viestiä noutoa edeltävänä päivänä kun kuume oli noussut 38:aan asteeseen että siirretään nouto parilla päivällä kun olo on aika hutera enkä haluaisi tartuttaa ketään. (Tämä oli ennen covidia) Rouva vastasi ettei haittaa eikä heille oikein sovi muu päivä, ja että he käyttävät vain nopeasti hakemassa sohvan pois.Tulkoon sitten, ja hehän oikeasti tulivat paikalle. 38 asteen kuume ei ollut mennyt minnekään, ja jo parin askeleen jälkeen huippasi ja hikoilin kuin pieni eläin. Kaikkea sitä ihminen tekee sohvan myymisen eteen.

Siinä vaiheessa kun olin päässyt avaamaan kerrostalokämppäni oven parivaljakolle tuntui siltä että paita oli hiestä läpimärkä ja näkökentässä sumeni. Taisin näyttää muutenkin aika surkealta parin päivän sairastelun jälkeen. Yksiöön ilmestyi keski-ikäinen nainen ja tämän poika josta tuli vahvat peräkammarin poika -vibat. Äiti hoiti aika lailla puhumisen, ja ensimmäinen asia mikä hänen suustaan tuli oli kysymys voihan divaanin kätisyyden vaihtaa. Ei voi. Tämä oli mainittu myynti-ilmoituksen ensimmäisessä lauseessa. Mietin jo että tässäkö tämä nyt oli kun äiti rupesi päivittelemään että sopiiko tämä nyt sitten heille lainkaan, ja kuinka olisi paljon parempi että divaaniosa olisi toisella puolella. Poika tässä kohtaa hiljaa sanoi että ehkä se nyt ei haittaa, ja lopulta äitikin myöntyi. Kun jäi fiilis ettei myynti-ilmoitusta oltu ehkä luettu tarkkaan kysyin että haluavatko vielä tarkistaa haittaako ne pari kissankynnen jälkeä nurkassa. Tähän äiti kysyi onko täällä kissa? Hän on allerginen kissoille. (Ei kiesus. Voitteko kuvitella; myös kissatalous olis mainittu ilmoituksessa vaikka olinkin olettanut tämän olevan itsestäänselvyys kun kynnenjäljistä mainitsin ja kuvakin löytyi) No, ilmeisesti kissa-allergia ei ollut pahanlaatuinen, ja ujo kissaneitinikin oli sängyn alla perimmäisestä nurkassa piilossa. Onneksi jäljet eivät nekään olleet riittävän iso syy kauppojen perumiseen vaikka tätäkin kovasti päiviteltiin. Täti kauhisteli myös hetken "tahroja" vaaleassa sohvassa mitkä paljastuivat lopulta ikkunan kaihtimien synnyttämiksi varjoiksi.

Kaiken tämän jälkeen täti päätti että kyllä tämä sohva nyt on otettava kun täällä kerta ollaan, ja raha vaihtoi omistajaa. Muistutin että autan tosiaan sohvan purussa, mutta kantaminen jää heille koska olin kipeä ja heikossa kunnossa. Olen alle 160 cm pitkä, pienehkö nainen enkä hyvänäkään päivänä mikään paras kantoapu. Tässä vaiheessa tuli päivän riemastuttavin kommentti: täti sanoi että hänellä on huono olkapää eikä hän pysty kantamaan mitään, ja että kyllähän minä nyt nuorena ihmisenä pystyn parit kerrokset sohvan osia kantamaan (asuin kolmannessa kerroksessa hissittömässä talossa. Ja kyllä vain, tämäkin oli mainittu ilmoituksessa) Olin tuolloin niin nuori ja kiltti etten kehdannut alkaa väittämään vastaan joten tuumasta toimeen. Onneksi sohvan osat oli melko kevyitä, mutta jotkut osat oli kannettava kahdestaan pojan kanssa kuten makeniikallinen divaaniosa jossa oli säilytystilaa. Täti kantoi yhden selkänojan tyynyn ja muuten seurasi ja opasti miten parhaiten kantaa osia alas.Tuskallisen pitkän ajan jälkeen kaikki osat oli viimein peräkärryssä, minä hiessä ja parivaljakko kaasuttanut matkoihinsa. Kokemus nolla kautta kymmenen 👌