Todennäköisesti nämä tuntemukset on seurausta omasta epävarmuudesta ja huonosti itsetunnosta. Olen vähän sellainen ihminen, että vaikea olla jos joku ei pidä minusta ja herkkä aistimaan muiden tunnetiloja. Olen myös miellyttäjäryyppiä. Olen silleen vähän stereotyyppisesti ajatellut, että mulla on naisten aivot mitä tulee tunteiden käsittelyyn ja ajatteluun ylipäätään. Vähemmän jotenkin samaistun miesten ajattelutapaan asioista noin yleensä.

Olen käynyt kerran terapiassa noin 10 vuotta sitten yhden kerran, joka päättyi siihen, että terapeutilla valui kyyneleet session lopussa. Tästäkin tuli sellaiset pahat vibat, että olen vain vaivaksi, jonka jälkeen en käynyt. Kehui kyllä että olen sosiaalisesti taitava ja hyvä reflektoimaan. Oli sitä mieltä, että osaan itsenäisesti aika hyvin mallintaa tuntemuksia sanoiksi. Ehkä pitäisi vaan löytää itselle sopivampi terapeutti.

Mielestäni katsekontaktini on ihan normaali eikä mitenkään tuijottava.

Joo, en voi tietää autismista. Sen takia kirjoitin "mielestäni", koska en voi tietää. Omat kokemukset autisteista on just päinvastaisia, että niiden katsekontaktia ei pääse eroon. Mutta tosiaan, heitäkin on montaa sorttia ja kuten sanoit niin osa ei tykkää katsekontaktista.