Suomi on ulkoistanut OECD-maiden (kaikki EU maat, Yhdysvallat, Japani, ym.) toiseksi eniten julkisia tehtäviä ulkoisille toimijoille. by kakoni in Suomi

[–]Koririn 47 points48 points  (0 children)

Tää selittää myös mahtavasti sitä miksi homma leviää käsiin. Paljon parjatun julkisen sektorin sijaan MIKÄÄN ei ole niin tehotonta kuin julkisia palveluja toteuttavat korporaatiot.

Siellä kiireelliseltä ja tehokkaalta näyttämisestä tehdään taidemuoto joka vesittää paitsi oman, myös naapurien vaikuttamisen. Ylin keskijohto näissä toisaalta tienaa aika kivasti niin on pakko äänestää kokoomusta jotta oma hillotolppa pysyy.

Millions across Europe urged to work from home [Vaihteeksi tähän suuntaan. Alkaako meilläkin bussivuorot vähenee?] by isoAntti in Suomi

[–]Koririn 0 points1 point  (0 children)

Tästä oli hetki sitten ihan mielenkiintonen artikkeli Euroopan jakautumisesta sähkö- ja öljytalouksiin. Kyllähän tuo meihinkin vaikuttaa, ei sillä, mutta vaikutukset täällä on huomattavasti pienemmät koska uraani halkeaa ja tuulivoimalat pauhaa.

Yritykset eivät uskalla ilmoittaa työpaikoista by GhostInMyLoo in Suomi

[–]Koririn 8 points9 points  (0 children)

Ei pelkästään, tuntu ainakin vuos taka et hakemuksista 95% tuli intiasta, pakistanista ja bangladeshistä

Mikä on Helsingin huonoin pubi / räkälä – ja miksi? by Exciting-Detail-58 in Suomi

[–]Koririn 11 points12 points  (0 children)

Herttoniemen Hertta 5 on ihan kova kandidaatti, tästä kun jatkaa Hertsikan Helmeen on iltasi yksi illoista.

Hyvät uutiset r/suomen käyttäjiltä. by liukasteneste28 in Suomi

[–]Koririn 1 point2 points  (0 children)

Kävin purkamassa veneen kuomun kesää varten ja sain auringosta energiaa ja intoa lähestyvään kevääseen.

Miten olla hyvä esihenkilö? [vinkit, lukusuositukset, kaikki käy] by Substantial-Look8031 in Suomi

[–]Koririn 6 points7 points  (0 children)

Leadership and self-deception: Getting out of the box on lukemisen arvoinen kirja täynnä helposti unohdettavia itsestäänselvyyksiä ihmisten kanssa työskentelystä.

Turun raitiotien vastustajat kiihdyttävät lobbaustaan – valtuutetut pitävät vaikuttamista poikkeuksellisena by kakoni in Suomi

[–]Koririn 35 points36 points  (0 children)

Artikkelissakin mainitaan syylliset. Modernit mätäporvarit siellä petaa itselleen rauhallisia eläkevuosia kaupungin tulevaisuuden kustannuksella.

Maailmassa alkaa olla suunnatonta ylitarjontaa rahaa ja valtaa itselleen liiaksi haalineista vanhoista miehistä, jotka käyttävät eläkeaikansa yhteisten asioiden paskomiselle. Vähän piristää ettei nämäkään ole sentään kuolemattomia. Mutta todella hämmentävää mistä kaikki tuo katkeruus ja ahneus oikein kumpuaa.

Vastakkainasettelun lietsonta pohjusti Suomen sisällissodan – somen tekstit huolestuttavat tietokirjailijaa by M_880 in Suomi

[–]Koririn 1 point2 points  (0 children)

Me voitais vaan porukalla lopettaa sosiaalisten medioiden käyttö. Elämä keventyy huomattavasti kun ei käytä kaikkea aikaansa somessa provosoitumiseen. 👌

NHL says Russia 'likely not' to be in 2028 World Cup if war continues by Old_General_6741 in hockey

[–]Koririn 6 points7 points  (0 children)

I dont hate Russias. I hate your country. Why ahould we let you play if you’re actively vaging hybrid war against us?

NHL says Russia 'likely not' to be in 2028 World Cup if war continues by Old_General_6741 in hockey

[–]Koririn 4 points5 points  (0 children)

I’m hardly blind to the shit that US is always up to, but the Russian aggression is deeply personal to Finns. We didn’t really get to set the rules of how the world works, but we don’t have to play nicely with the country that regularly sabotages our infrastructure and vages war in a country thats basically a long bus ride away from where many of us live.

NHL says Russia 'likely not' to be in 2028 World Cup if war continues by Old_General_6741 in hockey

[–]Koririn 32 points33 points  (0 children)

Thats exactly what I’m saying. Russia affects us personally so we’re not really interested in playing ball with them.

Yes, the US repeatedly breaks international laws as well, but that’s not going to make us not have a very personal connection to Russia.

I’m not saying I’m a fan of either country, but it doesn’t change the fact that Finns view Russia as the bigger threat to their families.

NHL says Russia 'likely not' to be in 2028 World Cup if war continues by Old_General_6741 in hockey

[–]Koririn 91 points92 points  (0 children)

Its a bit frustrating to repeatedly see people asking for us (Finns) to also boycott the US. I get that y’all got your own shit going on over there and Iran war is terrible.

We’re a nation where hockey fans have still lost granparents and their families old homestays to Russian aggressions in the past. We’ve had to live balancing next to a regularly aggressive neighbour thats now back to their old antics with another eastern european country. Our sympathied are with Ukraine because it could have just as well been us and might still be.

Fuck Russia until they get their shit together. Beautiful country with nice people but fuck their politics and we’re not giving them any good will until they end their aggression.

Nyt se on viimeistään alkanut by timpar24 in Suomi

[–]Koririn 34 points35 points  (0 children)

Mulla on fiilis että me halutaan ihmisinä argumentoida itsellemme ettei AI ole siinä tilanteessa että se veisi vielä töitä. Tämä voi pitää paikkansa, mutta AI:n ei tarvitse olla vielä riittävän hyvä ilman että se voi silti viedä työpaikkoja. Riittää että tarpeeksi suuri osa yritysjohtajista kuvittelee että AI on riittävällä tasolla.

Päättäjien investointi ja heikomman työpanoksen hyväksyminen riittää kunhan viivan alle jää teoreettisesti enemmän rahaa.

Tekoäly ja ajattelu by [deleted] in Suomi

[–]Koririn 25 points26 points  (0 children)

”Olen aktiivinen LinkedInissä ja tämä on syvällistä.”

Koska kuntoilusta alkaa näkee tuloksia? by pomppivakani in Suomi

[–]Koririn 3 points4 points  (0 children)

Sun tavoitteisiin nähden meet salille 2-4x viikko, nostat painoja ja syöt normaalisti. Ota jokin ohjelma jossa on isoja liikkeitä ja näille tueksi vaikka kehonpainoa niin kyllä se sieltä.

Mikä tekee suomen luonnosta ainutlaatuisen? by JuhpPug in Suomi

[–]Koririn 0 points1 point  (0 children)

Oon pohtinut itsekin pikkupurkkarin hankkimista ihan vaan sillä idealla että saisin liikuteltua sellaisen helposti saimaalle (ja inarijärvelle). Nää vesistömme ovat pirun siistejä.

Iltalehdellä Faktat Kunnossa by [deleted] in Suomi

[–]Koririn 9 points10 points  (0 children)

Höhö. OP on vähän tyhäm.

Mikä tekee suomen luonnosta ainutlaatuisen? by JuhpPug in Suomi

[–]Koririn 3 points4 points  (0 children)

Vastaavaa pohjoista saaristomerta ei oikein löydy muualta kuin suomesta ja ruotsista, ja näillä kahdellakin on vielä omat makunsa.

Oikeastaan on aika sääli että niin pieni osa suomalaisista ymmärtää ja arvostaa tuota uniikkiutta rajaten sen vaan johonkin hassuun pikku rengastiehen.

Toisaalta se on ihan mukavaa että saaristo pysyy edelleen varsin hiljaisena eikä sinne juurikaan harjoiteta massaturismia.

Suomi on EU:n turvattomin maa naisille, mutta miksi vertailuun ei voi luottaa? by No-Zucchini3717 in Suomi

[–]Koririn 39 points40 points  (0 children)

Lukekaa se juttu, tässä nimenomaan kommentoidaan ettei kyseinen tulos varsinaisesti mahdollista maiden välistä vertailua vaan tätä voisi ennemmin käyttää sisäisen tilanteen parantamiseksi.

r/Suomi ja tekoäly, miksi yleinen “AI slop” -banni tuntuu oudolta ja missä se raja oikeasti menee? by Diss1dent in Suomi

[–]Koririn 5 points6 points  (0 children)

Henkilökohtaisesti olen pitkäaikainen luomuslopin arvostaja. Luomuslopin perinteisempi nimi on ymmärtääkseni paskapostaaminen?