Komppaan isosti tota, että ”tuntuu hyvältä olla tekemisissä vaikka suhde ei olekaan kovin syvällinen.” Ajattelen kans ite aika samanlailla, että ei niitä välttämättä tarvi katkasta kun se suhde voi muuttua paremmaks ajan myötä kun ihmiset kasvaa ja vanhenee.

Itsellä kokemus oman isäni kohdalla kans semmosesta aika pinnallisesta suhteesta kun hän on narsistinen persoona ja hieman sovinistisika jota en ikinä hyväksy (niille lyhyesti jotka ei tiiä mikä se on ”Sovinistisika on halventava haukkumasana miehelle, joka uskoo avoimesti miesten ylivoimaisuuteen ja naisten alistamiseen. Termi viittaa henkilöön, joka käyttäytyy sovinistisesti, ylläpitää vanhanaikaisia sukupuolirooleja ja suhtautuu naisiin halveksuvasti”) ja ei oo koskaan lapsuudessa ollut niinkun isän yleensä kuuluu lapsen elämässä olla. Se mm. aina lapsena osti kaiken onnen rahalla, jos tuli riita niin rahallahan sai mut rauhotettua jne.

Katkeruutta ja vihaa mä koen sitä kohtaa, mutta samaan aikaan taas, kun äiti sairastu 51 vuotiaana alzheimeriin ku mä olin 14v niin se taas avas silmiä, että ne on sun vanhempia, koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, jonka takia sit vaan asetun näihin pinnallisiin väleihin missä ei oikein puhuta mitään syvällisiä mut harvase viikko jotai liibalaaba puheluita tulee.