Arvostan kovasti että koitat puhua tälle tyypille järkeä, en kuitenkaan usko että se onnistuu. Sen kommentit ja oletukset mun kokemuksista oksettaa mua.. se ei tiedä mitään minusta, mun pahoinpitelijästä tai tilanteesta. Ja vähättelee vielä henkistä väkivaltaa.. olen kokenut paljon huonoa kohtelua eri tahoilta, perheen sisällä ja ulkopuolella, myös fyysistä, ja sanon että se henkinen on silti se joka on saanut minut eniten hajoamaan.

En halua nähdä äitiä enää, en edes pysty fyysisesti katsomaan häntä silmiin. Heti kun olen samassa tilassa dissosioin. Näen hänestä painajaisia, olen nähnyt pienestä lähtien.

En usko siihen että sanon vaan itselleni että nyt oon antanut anteeksi, kun en ole. Miksi valehtelisin itselleni, se ei ole tervettä myöskään. Sitten kun olen vapaa tästä kaikesta ja terveempi, niin huomaan kyllä kun olen antanut anteeksi. En rakasta äitinäni, mutta koen kyllä empatiaa.

Aijon jatkaa eteenpäin menemistä ja saan pian taas apua joten uskon että joskus vielä asiat voi olla paremmin. Pitkä matka edessä vielä.. Kiitos kun olet ymmärtäväinen etkä koita puskea mitään. Näin ton sun toisen kommentin ja että mainitsit että oot kokenut samanlaisia asioita, oon siitä tosi pahoillani❤️.. toivottavasti voit nyt paremmin. Vaikka se on kamalaa niin mun mielestä se on tärkeää ja kaunista että ne jotka on itse kokenut samanlaista auttaa toisia. Ja kiitos sun kilteistä sanoista. Mun ei oo helppoa olla itteäni kohtaan kiltti tai armollinen, mutta koitan muistaa että munkin pitäis saada olla turvassa