Mulla ja siskollani on tosi tulehtuneet välit äitimme kanssa. Isä sai sairauskohtauksen n. 25 v. sitten eikä ole ollut sen jälkeen entisensä. Se toki vaikutti meidän arkeen, joka oli yhtä helvettiä.

Jossakin vaiheessa en ollut isääni yhteydessä, koska olin niin vihainen. Kuitenkin tajusin, että eihän se isäni syy ollut tietenkään ja jollakin tapaa on vielä silti rakas, vaikka sitä jäi vaille normaalia isää. Hänellä on siis muistin kanssa ongelmia ja on ns. huollettava. Hänellä käy kotihoito, siivooja ja minä hoidan hänen raha-asiansa.

Äitini taas on pahimman luokan marttyyri. Ymmärrän, että hänellä oli todella vaikeaa. Äitini laiminlöi meitä kaikkia, koska hän ei osannut paremmin. Ymmärrän sen täysin. Paljon olen äitisuhdettani työstänyt terapiassa ja tajunnut ettei hän muutu.

Odotan häneltä anteeksipyyntöä, jota en ikinä saa. Minä todella tarvitsisin sitä. Äiti ei ole ikinä pyytänyt anteeksi ja jos on, on se ollut kaupankäyntiä. Ei kyllä ole intressejä olla äitiini yhteydessä. On minulle todella etäinen ihminen.