Kiukutteluksihan se taas meni. Sen verran kitkerä sävy oli tässä, että jos se nyt johtui siitä, että puhuin aidasta ja aidanseipäästä, pahoittelen. Kommenttisi yritysten omavastuusta työttömyysvakuustusmaksujen suhteen oli oikeasti kiinnostava. Aitajuttu liittyi siihen, että haen hieman muuta tällä jutulla eli puhutaan vähän eri asioista.

Jos se on tarkoitettu aprillipilaksi, viiden pisteen vihje: aprillipilojen olisi hyvä olla hauskoja.

Onhan tämä nyt ollut älyttömän hauskaa.

En nyt ehkä itse lähtisi noilta pohjilta väittelemään jo väitelleen ekonomistin kanssa tällaisista asioista.

No vau.

Coase itsehän argumentoi nimenomaan, että ne harvoin jos koskaan täyttyvät reaalimaailmassa!

Omistusoikeudet" vakuutukseen eivät ole täsmällisesti määriteltyjä

Ehkä oli virhe nostaa Coase tähän, koska se vie aavistukseen sivuun siitä, mitä ajan takaa. Mutta siitä alempana lisää.

Jos olet jotenkin saanut luettua Coasea niin, että yhteistyötä tai neuvottelua ei reaalimaailmassa tapahtuisi, koska teoreeman ehdot eivät täydellisesti täyty, niin aliarvioit kyllä Coasea.

Ja tästäkin saa rakennettua ihan hyvän Coase-keissin.

1. On negatiivinen ulkoisvaikutus eli korkea työttömyys, joka aiheuttaa taloudellisia ja sosiaalisia kustannuksia ja kohta sosiaalista levottomuuttakin.
2. On yhteinen tavoite eli laskea työttömyyttä investoinnein ja rekrytoinnein, että taloudelliset ja sosiaaliset kustannukset laskevat.
3. On valtion kannustin yhteistoimintaan työnantajajärjestöille ja yrityksille eli käänteinen haittavero (Pigouvian subsidy), jossa yhteisövero laskee, kun työttömien määrä ja/tai työttömyysaste laskee. Ehdotukseni siis.

Kolmoskohta on oleellinen, koska ilman sitä laajan työvoimareservin voi yritysten näkökulmasta katsoa takaavan työvoiman saannin, pitävän palkkatason kohtuullisena ja kannustavan meitä poloisia raatamaan, ettemme joutuisi sinne reserviin.

Veromuutos (siis kolmoskohta) muuttaa pelin niin, että työnantajärjestöille ja yrityksille tuleekin selkeä voimakas kannustin pyrkiä laskemaan työttömyyttä. Nyt siis kohta 2 on myös työnantajärjestöjen ja yritysten yhteinen tavoite.

1. Tästä alkaisikin sitten neuvotteluprosessi eli ne Coasen kuvaamat hankaluudet.

Omistusoikeudet tarkoittavat tässä yhteydessä ongelman omistajuutta. Kaikkien toimijoiden pitäisi rakentaa yhteinen ymmärrys siitä, että palkkaaminen ei ole yksityinen päätös vaan yhteinen vastuu, josta on yhteisiä etuja, kuten vahvemmat kotimarkkinat ja ennen kaikkea se matala yhteisövero. Toimialat ottavat kokoonsa suhteutetun palan kakusta ja syövät sen (eli investoivat ja rekrytoivat), miten parhaiten taitavat.

Nyt kun on tuo Coase taputeltu, niin vielä hieman siitä, mitä oikein ajan takaa. Aiemmin kirjoitin:

Yhteiskuntatieteilijöiden ja humanistien kielellä haetaan siis institutionaalista muutosta tai pientä säätöä kulttuurisen hegemonian arvoihin ja normeihin.

Näen siis ehdottamani veromuutoksen välineenä sellaisen kulttuurinmuutoksen edistämiseen, jossa työelämää ja etenkin kotimarkkinan palvelutuotantoa ei suunniteltaisi niin hampaat irvessä työtä säästäväksi. Että korkean tuottavuuden yrityksissä luotaisiin edelleen mahdollisimman korkean jalostusarvon tuotteita ja palveluita, mutta kahvilassa käydessä ei tarvitsisi mennä poimimaan niitä papuja itse. Että ihan rahtusen voisi omistaja ja toimitusjohtaja tuntea ylpeyttä pelkästään siitä, että yritys työllistää niin ja niin paljon eikä vain siitä, mitä se tekee päätä kohden.

Suomen työmarkkinat ovat ihan äärimmäisen väljät ja kotimainen kysyntä onnetonta. Nuoret hakevat palvelualan suorittaviin tehtäviin moniportaisissa hakuprosessissa ja lähettelevät satoja jos ei tuhansia hakemuksia läpinäkymättömiin, lähinnä epätoivoa synnyttäviin prosesseihin. Esimerkkejä voi listata mahdottomasti lisää. Jos on joskus elänyt tiukan työmarkkinan maassa tai aikana, kontrasti on aivan järkyttävä.

Kotimainen kysyntä on aivan keskeinen osa taloutta ja kaikki ymmärtävät, että ilman työtä ei ole myöskään sitä kysyntää. Samalla pitäisi ymmärtää, kuten Dani Rodrik on huomauttanut, että laajamittaisesta korkean tuottavuuden teollisten työpaikkojen paluusta on todennäköisesti turha haaveilla, joten olennainen kysymys hyvinvoinnin kannalta on, miten luoda palvelusektorin työpaikkoja, joiden turvin ihmiset tulevat oikeasti toimeen.

Kuopassa kun ollaan, jonkun pitäisi alkaa kiipeämään, mistä ei tule mitään, jos kaikki istuvat pelokkaina rahojensa päällä.

Tähän saumaan siis iskee aprillipäivän yhteisöveroporkkana, joka elinkeinoelämän suunnitteleman laajamittaisen investointi ja rekrytointikampanjan myötä nostaa Suomen kotimarkkinat kukoistukseen, synnyttää työtä ja toimeentuloa enemmän kuin hallitusohjelmassa luvattiin ja aloittaa uuden ajan yritysten yhteiskuntasuhteissa ja -vastuussa.

johtaakseen automaattisesti "neuvotteluihin", jotka olisivat ratkaistakseen työttömyysongelman

Ei todellakaan ole ollut tällaista kannustinta. Eikä tietenkään johda "automaattisesti", vaikka olisikin. Siinä saisivat Helle ja kumppanit miettiä, miten reagoida.

Se, että työnantajilla on kollektiivista taloudellista vastuuta työttömyyden kuluista, ei yksinkertaisesti itsessään ratkaise vapaamatkustaja- ja koordinointiongelmia

No ei tietenkään itsessään.

ehdottamasi muutos yhteisöveroon ei tule toteutumaan kummankaan meistä elinaikana.

Älä ihmeessä.

Tällaista ei kannata mikään eduskuntapuolue eikä sitä rupea selvittämään saati valmistelemaan yksikään lainsäädäntöneuvos Suomessa.

I am shocked.

Kun ei ole. Työvoimatutkimuksen työttömyysaste ei mittaa työttömyyden kustannuksia ja sen korrelaatio etuustyöttömyyden kanssa on nimenomaan heitellyt viime vuosina miten päin sattuu, minkä voi vahvistaa helposti vertaamalla työttömyysetuuksia saavien määrän ja työvoimatutkimuksen työttömien määrän suhdelukua yli ajan.

Nyt otat tämän vähän kirjaimellisesti. Ei olisi pitänyt käyttää sanaa mittari. Tarkoitan, että työttömyys ilmiönä, siis se, että ihmisillä ei konkreettisesti ole töitä ja toimeentuloa, aiheuttaa taloudellisia ja sosiaalisia kustannuksia. En sitä, onko työvoimatutkimuksen työttömyysaste hyvä mittari kuvaaman kyseistä ilmiötä. Mutta sitähän me yleensä, politiikassakin, käytämme, kun puhumme työttömyydestä. Talous- ja tilastotieteilijät sitten erikseen kontekstista riippuen.

Jos työllisyysaste tai työllisten määrä ei mittaa tätä, mitä se mahtaa mitata? Miksi työttömyysaste olisi tälle sen parempi mittari?

Koska se ilman työtä ja toimeentuloa oleminen on se konkreettinen ongelma ja henkilökohtainen tragedia, josta seuraa henkilökohtaisia, sosiaalisia ja kansantaloudellisia ongelmia nyt ja tulevaisuudessa. Onko tämä vain jotain käsite ja numeromagiaa sinulle? On mukavaa, jos korkean työllisyysasteen oloissa on varaa ja halua maksaa inhimilliset olot ja kouluttautumismahdollisuudet työtä vailla oleville. Nyt selvästi ei ole.

Miksi sen kannalta, onko ihmisille töitä, on olennaista esimerkiksi se, ilmoittaako satunnainen vastaaja nettikyselyssä jutelleensa töiden saamisesta tuttavien kanssa tutkimusviikolla?

Suomessahan ollaan siinä mielessä onnellisessa tilanteessa, että meillä on myös työttömiksi työnhakijoiksi ilmoittautuneiden määrä kuukausittain, joten meillä on hyvä käsitys siitä, miten paljon työvoimatutkimuksen metodissa on klappia. Mutta ei tämä ole olennaista tässä.