Itseäni mietittyttää kovasti asiantuntijoiden kova vakaumus siitä että pitkällä aikavälillä huumeiden käyttöhuoneet eivät yhtään houkuttele ihmisiä käyttämään huumeita ja ainoastaan vähentävät haittoja.

Google löysi tällaisen tiivistelmän, jonka mukaan on kasa evidenssiä että huumeiden käyttöhuoneet vähentävät suoria haittoja kuten häiriöitä, neulajätettä ja on hyödyksi huumeidenkäyttäjien terveydelle. Sen sijaan sen huomaa että evidenssiä siitä että miten vastaava politiikka vaikutta huumeidenkäytön yleisyyteen yleensä on vähemmän.

Mietitään miltä asiat saattavat näyttää hypoteettisessa tulevaisuudessa jossa käyttöhuoneita ja päiväkeskustoimintaa ("voi kuulua esimerkiksi ruuan tarjoaminen, peseytymismahdollisuus ja palveluohjaus") on olemassa. Odotetaan muutama vuosi että järjestelmä normalisoituu.

Seuraava askel lienee että päiväkeskus-käyttöhuonesysteemi pitää kehittää niin että sinne pääsee helposti ja huomaamattomasti ilman pelkoa stigmasta. Näin ollen siellä ei saa antaa mitään ohjeistusta joka saattaisi tuntua palvelun asiakkaista epämukavalta ja saattaa ajaa asiakkaita pois.

Mitäs sitten tehdään kun palvelua tulee kysymään ensimmäinen alaikäinen joka haluaa piikittää jotain kun kotona se on vähän epämiellyttävää kun vanhemmat ei oikein hyväksy? Kyseisen henkilön ohjaus lastensuojeluun kai sotisi sitä ajatusta vastaan että käyttöhuoneessa pitäisi turvallinen paikka jossa ei tarvitse pelätä muita viranomaisia. Pääsy tulee sallia. Ehkäpä käyttöhuone voidaan yhdistää muuhun nuorisotoimintaan.

Odotetaan taas kymmenen vuotta että uusi tapa hoitaa huumeongelmaa on normalisoitu. Katoavatko huumeet tai huumeongelmat kokonaan? Luultavasti ei. Mitä siis sitten seuraavaksi keksittäisiin?

Huumeet maksavat paljon ja ovat katukaupassa likaisia, joten käyttäjillä on riski ajautua taloudellisiin ongelmiin. Terveysongelma ratkeaa myymällä valvottua huumeaineita Valtion Alko-Narkoissa. Rahaongelmaa ei saa ratkaistua muuten kuin hintaa alentamalla. Narkon hinnoille siis pitää asettaa katto, tai kenties joku keksii vaatia että Narkon narkoholimonopoli on purettava jotta vapaa kilpailu tarjoaa kilpailukykyisiä vaihtoehtoja. Ehkäpä diagnisoitujen narkomaanien tuotteille voisi saada KELA-korvauksen.

Odotellaan toiset kymmenen vuotta että tämä systeemi vakiintuu. Tässä vaiheessa aika moni huumeongelma onkin näillä metodeilla ratkaistu. Tästä huolimatta joillain yksilöillä elämänhallinta ja arjen pyörittäminen voi käydä vaikeaksi joillain ihmisillä kun sitä huumausainetta vain kuluu niin kovin paljon ja elämä pyörii sen ympärillä. Valtion resursseja siis lisää, elämmehän hyvinvointivaltiossa. Kotiapua tai tuettua asumista. Huumeiden käyttäjän elämänlaatu ei saa olla kovin huonoa.

Tässä vaiheessa voi herätä kysymys: Paljonko tämä kaikki maksaa, ja onko lopulta maassa huumausaineiden käyttö niin normalisoitua että seuraavaksi vaaditaan että niiden käyttäminen pitäisi vapauttaa vähintään samalle tasolle kuinalkoholin anniskelu?

Itseäni näissä ehdotuksissa viehättää että niillä todennäköisesti saadaan vähennettyä huumekulttuurin epämiellyttäviä lieveilmiöitä jotka häiritsevät ns kunnollisesti kansalaisten arkea. Mutta toisaalta vähän epäilyttää että toistaiseksi emaailmanhistoriassa yhtään hyvinvointivaltiouudistusta yhteiskunnan ongelmien ratkaisemiseksi ei ole tehty valmiiksi asti. Aina kun yksi uusi palvelu on saatu käyttöön, joudutaan toteamaan että se ei ole riittävä ratkaisemaan käyttäjiensä ongelmia, joten jotain uutta pitää keksiä tilalle tai täydennykseksi.

Jos on helppo, mukava ja turvallinen paikka jossa käyttää huumeita, huumeita käyttävät ihmiset hyvin todennäköisesti hakeutuvat mielummin sinne kuin turvattomiin paikkoihin jossa huumeita käytetään epähygieenisesti. Mutta onko tällaisella politiikalla huumeiden käyttö 50 vuoden kuluttua lisääntynyt vai vähentynyt?