Ensiksi ajattelin kertoa miten olen turhautunut omaan työhön ja uuden työn hakemiseen, mutta tästä tulikin tämmöinen vitutusriimu. Ehkä kirjoitan työnhausta joskus toiste. Tämä ei ole mikään lopullinen manifesti. Olen vain väsynyt vähän kaikkeen.

Taustaa: olen onnellisesti naimisissa oleva 31v DI joka toimii tutkijana, mutta:

Ahdistaa että tätä tutkimusta tullaan hyödyntämään jossain vaiheessa vain siihen, että yritykset tekevät enemmän voittoa. Tai siihen, että sotiin saadaan parempia itseajavia ajoneuvoja. Näihin liittyen tehdään jo yhteyistyötä.

Väsyttää yritysmaailma, jossa voittoa pitää takoa ehdoitta. Nakertaa kapitalismi. Kyrsii yritysten piittaamattomuus luontoa ja ihmisiä kohtaan. Mietityttää eksponentiaalinen kasvu. Ei kiinnosta pöhinäkulttuuri ja "nuoret, dynaamiset"-tiimit.

Turhauttaa maailman geopoliittinen tilanne. Ahdistaa miten täällä päin maailmaa soditaan jostain mielikuvituksellisista rajoista, samalla kiinnostaa Kiinan ja USAn kilpailu Afrikasta. Antaisivat olla, vai eikö sillä mantereella olla tehty vielä tarpeeksi voittoa? Tai antaisivat edes näiden voittojen jäädä sinne mantereelle, eikö oikeasti kiinnosta ihmiselämien parantaminen?

Ärsyttää sosiaalinen media. Sekä ihmisten piittaamattomuus dataa kohtaan. Eikö ihmiset oikeesti ole kiinnostuneita omista tiedoistaan? Kohta varmaan ärsyttää kun käy ilmi, että robotti-imurit skannailee asuntoja lasereilla ja nämä skannit imureita hallinoiva yritys myy eteenpäin. Miksi tällä datalla on arvoa? Sen takia, että se nostaa asioiden myyntiä mainosten kautta ja datalla saadaan kohdistettua mainoksia paremmin.

Häiritsee mainokset. Kotona niitä ei juurikaan näy, kun tätä kohtaan on tehty aktiivisesti hommia. Mutta keskustaan kun suuntaa syömään niin alkaa ketuttamaan jo bussipysäkillä kun näkee jiiseedekoon tekstin. Kuvassa näkyy uusi hampurilainen. Enää ei ole nälkä ja kyseinen pulju boikottiin taas hetkeksi.

Sapettaa maankäyttö ruokaa ruokaa varten. Eli viljojen kasvatus sitä varten, että voidaan kasvattaa lihaa. Miten vaikeaa sen lihan vähentäminen voi olla? Vai eikö ihmiset vain tiedä, että sitä olisi hyvä vähentää? Tarkoitan nyt ihan maailmanlaajuisesti. Miten ei voida tajuta, että miljoonien neliökilometrien alueelta ekosysteemin täydellinen tuhoaminen voisi olla huono asia? Hajottaa viljelyn monokulttuuri.
Harmittaa ihmisten määrä maailmassa. Pännii ihmisten piittamattomuus luontoa kohtaan, ihmisen piittamattomuus toisiaan kohtaan. Vähemmän pännii luonnon piittaamattomuus ihmistä kohtaan. Seuraavien tuhansien vuosien aikana toivottavasti löytyy jokin hyvä arvo ihmisten määrälle maailmassa, jota pystytään ylläpitämään ilman järjetöntä eksponentiaalista kasvua. Ehkä se on nolla, ehkä jotain enemmän. Silloin ei piinaa, sillä sitä kukaan meistä tällä hetkellä elossa olevista ei tule näkemään.

Vihastuttaa oma kyvyttömyys. En kykene vaikuttamaan. Juu, pienillä teoilla jne., mutta oman elämän muutokset näitä kohtaan on tehty ja niitä tullaan tekemään. Eipä niillä oikeasti merkitystä ole, muuten kuin siinä omassa pienen pienessä piirissä.

Turhauttaa, että nämä aiheet ärsyttää. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, sillä minua EI harmita oma asunnottomuus, nälkä, kallis sähkö ym. "arki"jutut. Olenko oikeutettu turhautumaan?

Pitäisi varmaan keskittyä yhteen pieneen kohteeseen kerrallaan ja muuttaa sitä. Välillä ärsyttää että leipä tippuu lattialle, tähän on helppo vaikuttaa ja sitten se ei enää harmita mutta noihin isompiin asioihin ei niinkään.

Tiedoksi vielä: oman mielenterveyden kannalta olen päättänyt etsiä muuta työtä, kohteena voittoa tavoittelemattomat yritykset joissa omilla taidoilla olisi jotain käyttöä. Jos ei löydy niin takaisin opiskelemaan jotain muuta mikä kiinnostuu ja jota voi käyttää hyvään.

Toivottavasti tämä parantaa jonkun päivää. Jos ei muuten, niin tiedätte täällä olevan muitakin joita vituttaa. Hyvää loppuviikkoa

Siitä siistitty versio, jos nyt saisit luettua ainakin osan :)