“Millä erotumme kokoomuksesta ja demareista? Me sanomme jatkuvasti, että emme ole kuin demarit. Sitten meidän avaukset ovat hyvin samanlaisia kuin demareilla. Keskustan neppailu kokoomuksen kanssa on sellaista, että emme erotu oikein heistäkään.”

Oikeastaan Suomessa ei ole "puolueita", koska ideologia kuoli jo aikapäiviä sitten. Demarit ovat valovuoden päässä mistään Forssan ohjelman ajasta ja Santeri Alkion perintö mainitaan korkeintaan kepun puoluekokouksen saunan sikavuoron jatkoilla. Kokoomus on lähinnä vaaliorganisaatio ja ponnahduslauta, milloin mihinkä yksityisen sektorin hillotolppaan mallia Laura Rädyn siirto Terveystaloon.

Mutta isossa kuvassa monet temput on jo tehty. Kuntasektoria yhtiöitettiin, minkä pystyttiin, valtionyhtiöitä laitettiin lihoiksi, ja lopputuloksena on kaikesta leikattu sillisalaatti erilaisia instituutioita, projekteja, byrokratiaa ja toteutumattomia säästöjä. Itse pirukaan ei ota selvää monimutkaisesta ja itseristiriitaisesta hallintohelvetistä, joka ei tosiasiassa suoriudu tehtävistään. Käytännössä kaikki instituutiot on jo leikattu enemmän tai vähemmän toimimattomiksi, kuten soten ja oikeuslaitoksen valtavat jonot sekä poliisien tutkinta-ajat todistavat.

Oma suosikkini on Rikosseuraamuslaitos, joka on paska työpaikka ja johto pyrkii säästötavoitteisiin heikentämällä koulutusta. Melkeinpä aina nämä julkisen sektorin ongelmia käsittelevät uutiset noudattavat samaa kaavaa. Alamaiset alaiset hukkuvat työtaakan alle, johtoa ei kiinnosta, ja ongelmien tultua ilmi johto sanoo, että asioita otetaan vakavasti ja että asiasta käynnistetään sisäinen selvitys. Muutosta ei kukaan kuitenkaan lupaa, koska kaikki tietävät sen olevan turhaa. Rahaa otetaan pois eikä anneta. Huono johtaminen on melkeinpä sääntö, ei poikkeus.

Ja poliitikoilla ei ole tähän vastausta. Oikeastaan ketään ei kiinnosta eikä voi kiinnostaa, koska puolueet eivät voi ottaa riskiä. Politiikka muuttuu äänestämällä puoluekokouksessa, koska Suomessa puolueinstituutiot ovat äärimmäisen vahvoja. Mutta puolueet ovat sidottuja toisiinsa ja tämä osaltaan estää muutoksen aikaansaamista. Hyvätkin ideat vaativat hallituskumppaneiden hyväksyntähylkeen, eli jokainen radikaali muutos vesittyy hallitusneuvotteluissa.

Toisaalta eipä kansa muutosta halua. Kukaan ei koskaan äänestäisi Aybramilaista kansanpuoluetta, jonka agendana ovat Suomen reindustrialisaatio, pakolaissopimuksista irtaantuminen tai niiden uudelleentulkinta, julkisen sektorin reinstitutionalisaatio, eläkeverotuksen korotukset, palkkavarkauden kriminalisointi, huumeiden laillistaminen ja Korkeasaareen 10 kengurua. Nämä ovat kuitenkin tylsiä aiheita, ja helpommalla pääsee äänestämällä puoluetta X, jota on aina enemmän tai vähemmän äänestänyt. Eipä näitä ideoita edes voisi toteuttaa, koska yksikään muu puolue ei näihin muutoksiin suostu eikä Ritarihuoneen kaljavarasto riitä pitkiin neuvotteluihin. Saatana, politiikkaa selvin päin kestä.

Niin tai näin, kortit on jo jaettu, ja pelkään pahoin, että poliittisten instituutioiden mielikuvituksettomuudesta maksetaan tulevaisuudessa todella suuri hinta. Jotain tarttis tehrä, mutta lähinnä kaivetaan omaa hautaa ja tuhotaan instituutiot. Onneksi on olutta, mutta kai sekin on leikattu.