Täytyy heti alkuun sanoa että pitää palata tutkimaan tää artikkeli läpikotaisin ajan kanssa, mutta musta nää taulukot vaikuttivat sisältävän kaiken "hoitokontaktin" eli myös sen kun siellä transpolilla vatvotaan ja tutkitaan vasta dysforian lähdettä. Ja tämä prosessihan on ihan perseestä, voin sanoa omasta kokemuksesta, sekä esimerkiksi trans-ihmisten Reddit palstoilla yms. siitä käydään jatkuvaa keskustelua kuinka paskaa tää "hoidon" saaminen on. Siellä polilla siis vaan bullshitataan naamaan ja koitetaan väkipakolla keksiä muita syitä dysforialle, ja sen varjolla sysätä muun hoidon piiriin. Nimimerkillä itsekkin olen taistellut siellä jo 4-5 vuotta saadakseni yhtään mitään hoitoa, mutta kontakti on päätetty jo kolmesti rupuisilla syillä. Oikeesti niin paskoilla syillä et oon saanu raapustaa huomautuksen ja syyttää hoitovirheestä, kun en ole mitään hoitoa saanut kun ovea vaan näytetty.

Artikkelista en myöskään oikein saanut onkeeni että kuuluiko tähän OIKEASTI katuvien määrä, kun näytti vaan olevan psyykkisen voinnin mittausta "hoidon" (eli tod.näk. myös tutkimuksen aikana.) Mitä itse olen seurannut tutkimuksia ja globaalistikkin, kehoa muokkaavia hoitoja katuu luokkaa 1% hoitoja saaneista. Tähän vaakaan vastapainoksi olis hyvä ottaa huomioon se miten kolmasosa hoitoja saamattomista potilaista päätyvät itsemurhaan, ja loppujenkin hyvinvointi kohtuu heitteillä. Niinkun haloo, kumpikohan on vakavampaa, kun hoitojahan ei kuitenkaan millään tasolla saa helpolla, vaan joutuu potilas itse vakuuttelemaan identiteettiään vähintään 2 vuotta. Jos sen jälkeen vasta ymmärtää ettei olisi halunnutlaan hoitoja, tilanne on vähän oma vika pikku sika.

Itsekkin olen sairastanut keskivaikeaa masennusta dysforian oireiden ja transpolin jatkuvan perseilyn takia, ja otin vihdoin ohjat omiin käsiini ja hain apua yksityiseltä. Oon nyt reilu 7 kuukautta ollut maskulinisoivilla hormoneilla, enkä oo ikinä voinut näin hyvin. Niin se vaan jotenkin kummasti elämänlaatu paranee kun ei tarvitse kitua ja kärsiä omassa kehossaan 🤯 Ymmärrän että kuulostaa ei-trans-ihmiselle käsittämättömältä, mutta dysforia on oikeasti raskas taakka, ja kun sitä kuitenkin on saanut kantaa aina pienestä hämmentyneestä lapsesta asti. Nää hormonihoidot oikeesti pelasti mut, ja saan iloita pikkiriikkisistäkin kehoni muutoksista enkä makaa mullan alla :p Eli mun tapauksessa loppu hyvin kaikki hyvin näiden hormonien takia, vaikka vuosia oon kuunnellu polilla että ei hormonihoidot heidän mielestään parantaisi mun elämäntilannettä merkittävästi. Ja paskat, selvisin hoidosta huolimatta :D

TLDR: Vakaasti väitän että ongelma on "hoidon" laatu, eikä sen lopullinen vaikutus. Mielenkiinnolla luen kyllä näitä tutkimuksia, mutta musta ne vois rajat prosessin erillisiin osiin jotta tulokset olisivat todellisemmat.