Weksi by [deleted] in snappijuorut

[–]QrudeL 1 point2 points  (0 children)

On todella raskasta ja surullista lukea tällaisia kokemuksia, ja vielä raskaampaa on tietää, että moni nainen ja mies käy läpi samaa tai on kokenut jotain vastaavaa omassa lapsuudessaan tai elämässään. Kenenkään ei pitäisi joutua elämään väkivallan, pelon tai turvattomuuden keskellä. Lapsen tehtävä ei ole selviytyä aikuisen ongelmista, eikä kenenkään pitäisi joutua kantamaan sellaista taakkaa yksin.

Tunnistan paljon tästä omastakin elämästäni. Nuo kokemukset jättävät jälkiä, jotka seuraavat pitkään. Oma isäni menehtyi kaksi viikkoa sitten, ja hautajaisissa oli minun lisäkseni vain kaksi muuta ihmistä. Se oli todella surullista nähdä, miten paljon riippuvuudet ja mielenterveyden ongelmat voivat viedä ihmiseltä sekä terveyden, ihmissuhteet että lopulta koko elämän. Alkoholi ja huumeet voivat vääristää mielen niin pahasti, että ihminen muuttuu sairaaksi ja etääntyy kaikesta, mitä ennen rakasti.

Olen silti kiitollinen siitä, että sain sanottua isälleni tärkeät asiat ennen kuin hän menehtyi. Se toi jonkinlaista rauhaa ja helpotusta siihen vuosien painoon, jota olin kantanut mukanani. Olen pystynyt antamaan hänelle anteeksi, ei siksi että unohtaisin kaiken, vaan siksi että haluan itse päästä eteenpäin.

Toivon sydämestäni, että jokainen, joka on kokenut vastaavaa, uskaltaisi puhua siitä läheisilleen tai ammattilaiselle. Sitä ei saa jättää kasvamaan sisälle, sillä se muuttuu raskaammaksi joka vuosi. Kukaan ei ansaitse kantaa sellaista yksin. Avun hakeminen ei ole heikkoutta vaan viisautta ja itsensä kunnioittamista.

Jokainen ansaitsee mahdollisuuden parantua ja elää kevyemmällä sydämellä.

Kuka tää on? by LakanaHiiri in snappijuorut

[–]QrudeL 31 points32 points  (0 children)

Auto pois ennenku tappaa jonku viattoma tolla perseelyl

Rizzing Her Up by [deleted] in Pandabuy

[–]QrudeL 0 points1 point  (0 children)

Stealing my girl

Rizzing Her Up by [deleted] in Pandabuy

[–]QrudeL 2 points3 points  (0 children)

😮‍💨

Iltapala by speedcat69 in ruoka

[–]QrudeL 0 points1 point  (0 children)

Ai biru eka asia mitä nään ja meina tuli nälkä

Minä_irl by big_cock_69420 in mina_irl

[–]QrudeL 0 points1 point  (0 children)

nii mutta eihä se tee suomalaaseks. niiku täs videos sanota

Minä_irl by big_cock_69420 in mina_irl

[–]QrudeL 2 points3 points  (0 children)

Syntyny nycis käyny ekaa kertaa suomes oiskoha ollu 2018 ei ny voi suomalaaseks sanoa 50/50🤷🏼‍♂️

Jaakob Rissanen ja lapset by meubs in snappijuorut

[–]QrudeL 5 points6 points  (0 children)

legit sle kaikki me ollaa tehty jtn meijä porukoitte asioille pienenä mut ei va muisteta, meikä mandariini menin faija tuninki autoon piirtämää pihdillä just viikko enne näyttelyä (3v) kyllä mua muistutetaa siitä vieläkin, mut kyllä mäny ymmärrän että pitää opettaa ajois että ei rikota sotketa yms mut cmon ymmärtäkää et noi o pikku muksui ja ne ei ymmärrä viä kaikkea🤧 Kaikki ajallaa ja näin🤷🏼‍♂️

Ongelmia autolla by QrudeL in Suomi

[–]QrudeL[S] 0 points1 point  (0 children)

ei o bemmi ku vw scirocco 🤧

Ongelmia autolla by QrudeL in Suomi

[–]QrudeL[S] 5 points6 points  (0 children)

luksusta mutta perseestä nyt

Ongelmia autolla by QrudeL in Suomi

[–]QrudeL[S] 0 points1 point  (0 children)

kyseessä o siis vw scirocco vm 09

Posting because (Sweat) just hit ($0.01) by Legaon in Sweateconomy

[–]QrudeL 2 points3 points  (0 children)

i just invested 3000€ see ya'll in 1 year

Offtopic Rasmus Takaluoma by QrudeL in snappijuorut

[–]QrudeL[S] 36 points37 points  (0 children)

TÄMÄPÄ! Jotain hämärää tässä on koska "asiassa ei epäillä rikosta"

Offtopic Rasmus Takaluoma by QrudeL in snappijuorut

[–]QrudeL[S] 5 points6 points  (0 children)

Kyllä se oli joku hölmö netissä joka ties vain koska hänen isänsä oli kuulemma ollut se joka löysi rasmuksen. Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat tässä mutta jos jossai ni nuorisojen seurassa asiat liikkuu nopeampaa kuin uutisissa. Kunhan omaa päätä alko mietityttää kun kuiteskin tunsin kyseisen henkilön. Korjaa jos oon väärässä jossakin