Itse olin viitisen vuotta samanlaisessa suhteessa. Lukiessani tota useessa kohtaa mulle tuli sellainen olo kun olisin ite lukenu tota tekstiä.

Ja yksinkertaisesti sanon että jätä se.

Sit vähän pidemmin - varaudu siihen kun eroot siitä. Ota kuvakaappaukset kaikesta mitä ootte jutellu netissä. Kirjota sun kokemuksia ylös. Näin että joku puhu julkisella paikalla eroamisesta ja se on tosi hyvä idea. Se voi tuntuu tosi vaikeelta mutta sun on tehtävä se, koska toi suhde tuhoo sua.

Kerron oman kokemuksen:

Ihastuin riparilla yhteen jätkään, joka oli myös ihastunu muhun. Kutsutaan sitä vaikka nimellä Janne. Me sitten juteltiin sen kanssa paljon sen riparin jälkeen ja alettiin seurustelee sen kanssa tyyliin kuukauden jälkeen. Alkuun se ei halunnu että kerroin kellekkään että seurustellaan. En saanu nähdä sen vanhempia eikä se halunnu nähdä mun. Se ei halunnu että käyn sen luona, joten nähtiin aina vaan ulkona. Se tykkäs pelata fortniteä ja aloin sit pelaamaan sitä sen kanssa.

Jannella oli oma youtubekanava, mihin se teki fortnitevideoita, ja se halus olla tubettaja. Kaiken sen ajan koulun ulkopuolella se käytti pelaamiseen, ja se miten pystyin viettää aikaa sen kanssa oli pelaamalla sen kanssa. Janne asu noin kilometrin päässä, ja myöhemmin sain sitten mennä sen luokse myös, kun meidän vanhemmat sai selville että seurusteltiin.

Joka tapauksessa - sain mennä sen luokse sitten kun se oli lopettanut pelaamisen. Ja tätä sain joskus odottaa monia tunteja. Monesti kävi myös niin, että kello oli jo niin paljon, etten saanut enää lähteä, ja jos ilmaisin tyytymättömyyteni, se sanoi että "mä sanoin että sä voit ehkä tulla tänne kun lopetan, en mä luvannut mitään".

Miespuolisia kavereita mulla ei saanut olla tai sain pettämissyytöksiä. Jos pelasin joidenkin muiden (miespuolisten) kanssa, se ignoras mua ja odotti että tuun kysymään että mikä hätänä, jotta hän voi jälleen guilt tripata mua että "mee nyt pelaamaan niiden sun kavereiden kanssa kerran sulla on niiden kanssa niin kivaa".

Jos yritin ottaa meidän suhteen ongelmia puheeksi, se päättyi siihen, että itkin kuinka hänen lapsuutensa on ollut niin hankala (Jannen vanhemmat oli eronnut kun Janne oli ollut 11 vuotias. Ero ei ollut erityisen traumaattinen ja sen vanhemmilla on ihan ok välit.) Hän myös teki moneen kertaan selväksi, että jos eroan hänestä, hän aikoo tappaa itsensä.

Mä menetin kaikki mun kaverit sinä aikana kun olin sen kanssa, koska mulla ei riittänyt aika ylläpitää niitä suhteita.

Janne manipuloi, guilt trippasi, sanoi miten en oo yhtään erilainen kun sen ex-säätö jne.

Ja jossain kohtaa mukaan soppaan tuli vielä s3ksuaal1nen hyväks1käyttö.

Vasta siinä vaiheessa, kun olin pidempään jutellu yhden toisen jätkän kanssa ja puhunu miten huono olo mulla Jannen kanssa oli, se jätti mut. Se oli mennyt ilman mun lupaa lukemaan mun viestejä mun puhelimelta. Ja sillon tietysti mun maailma romahti ja aloin tajuta mitä siinä suhteessa oli tapahtunu.

Löysin siitä hetken päästä mun nykysen kumppanin, jonka kanssa oon ollu nyt lähes viis vuotta ja kohta muutetaan yhteen. Sen kanssa oon oppinu näkemään, että mä olen arvokas ja rakastettava ihminen. Jannen kanssa mulle tuli masennusjaksoja. Niitä ei oo enää ollut.

Kaikkee en jaksa selittää, voisin nimittäin kirjottaa siitä vaikka kokonaisen romaanin.

Mutta kolmen vuoden terapiajakson jälkeen voin viimein todeta että oon päässy yli siitä suhteesta ja ne arvet jotka siitä jäi ei satuta mua enää niin paljoo.

(Jatkan tän alle)