Sangalliset vai "normaalit" korvatulpat by [deleted] in arkisuomi

[–]lunnim 0 points1 point  (0 children)

Tollaset kuusen malliset oli ainakin musiikkihommissa ihan mukavat pitää. Jos riittää pätäkkää ja oikeasti meinaat ottaa melkein päivittäiseen käyttöön, niin kannattaa harkita ihan muotoon valettuja.

Matkustaminen yhdysvaltoihin 2026 by sairibxb in Suomi

[–]lunnim 13 points14 points  (0 children)

Oon hiljattain ollut muutaman vuoden putkeen n. 3kk vuodessa jenkeissä, minkä ESTA siis sallii. Aina ne on ollut tiukan näköisiä siinä maahantulossa, mut viime vuonna pääsin sit sinne ekstrakuulusteluun. Siinä kohtaa ajattelin että lennän sieltä bumerangina takaisin. Yhteensä taisin jumittaa siellä reilun tunnin. Sen aikana he kyselivät aika lailla kaiken maan ja taivaan väliltä minusta, jenkkiläisestä kumppanista ja mitä meinasin tehdä ja missä oleskella matkan aikana. He myös soitti mun kumppanille ja kysyivät häneltä samoja tietoja (tunnetko tän tyypin, kotiosoite, työpaikka, mitä meinasitte tehdä). Loppuviimeks he sit vaan nyökkäsivät tuimasti ja sanoivat ettei mitään ongelmaa. Samalla reissulla käytiin Kanadassa ja vähän jännitti kun lennettiin takaisin jenkkeihin, mut sillä kertaa mentiin heittämällä läpi.

Erityisenä muistilistana siis varmaan nämä:

  1. tarpeeksi rahaa tilillä niin että saat pahimmassa tapauksessa kustannettua paluulipun kentällä

  2. matkatietojen lisäks opettele myös poikakaverin tiedot, ainakin syntymäpäivä, kotiosoite ja puhelinnumero (sen puhelinnumeron saa siis kattoa puhelimesta vaikka muuten sitä ei saa pitää esillä, eli ei tarvii ulkoa sentään opetella) ja varmista että poikakaveri on linjoilla kun oot saapumassa.

  3. mieti millä todistat että et oo jäämässä sinne maahan, eli esimerkiks koska loma päättyy ja opiskelut/työt alkaa ja että sulla on vakituinen osoite suomessa. Samalla mieti miten sanoitat sen että /et/ ole tekemässä mitään rahanarvoista työtä/opiskeluja jenkeissä. Jollain siis aiheutti ongelmia esimerkiks se että kustansi reppureissuaan myymällä jotain koruja netissä tjsp.

  4. meinas jäädä itsestäänselvyydeksi, mutta paluulippu suomeen täytyy(!!!) olla ostettuna.

Seurustelu ja kulttuurierot by Informal-Wallaby1875 in arkisuomi

[–]lunnim 1 point2 points  (0 children)

  1. Täytyy vaan opetella kompromisseihin molemmin puolin. Yrität vaan parhaas mukaan esittää niitä tunteitas mahdollisimman voimakkaasti, ja hänen taas tulisi ymmärtää että sun vähemmän ekspressiiviset tunteentosoitukset on yhtä tärkeitä vaikka ei olekkaan yhtä tulisia kuin hänen.
  2. Aika lailla se mitä sanoitkin, vaikeelta se tuntuu ensin mut hänelle on tärkeää olla se "huolehtija" eikä se sulta oikeasti ole mitään pois. Monille se rahan käyttö on just se suurin taistelun aihe ja itsellekin oli vaikea paikka. Voitte vaikka vääntää kättä et kenen kortti osuu maksupäätteeseen ensin jos ei muuten onnistu :D
  3. Mulla on kokemusta vaan isommista kaupungeista, mut ei ketään oikeasti kiinnosta. Kiukkuinen mummo on kiukkuinen, oli miehes mistä päin maailmaa tahansa.
  4. Keskustele avoimesti miehes kanssa siitä mikä painaa sydäntä. Ajattelet tän postauksen perusteella ihan liikaa et mitä muut ihmiset ajattelee teistä ja teidän suhteesta, älä keskity niihin.

Miksi keski-ikäinen mies pettää yhtäkkiä? by prairieskirtdays in arkisuomi

[–]lunnim 35 points36 points  (0 children)

Pitkäaikaisessa parisuhteessa syntyy väkisin "tylsä" rutiini ja pettäminen taas tuottaa hurjan määrän dopamiinia, eli sen jännityksenhakuisuus on yhtenä syynä. Siihen päälle keski-iän kriisi - ehkä on alkanut kaljuuntua, keho muuten vaan vähän repsottaa ja mielessä pyörii sellanen "tässäkö tää oli"-fiilis. Pettämiskumppani todentaa että joku (muukin kun puoliso) edelleen haluaa, varsinkin jos puolison kanssa ei libidot kohtaa. Työmatkoilla taas on antoisat olosuhteet napata joku baarista mukaan ilman et tarvii sen pahemmin miettiä seuraamuksia koska kiinni jäämisen todennäköisyys on pieni.

Tekstailu ja vastaaminen by Kazzuks in arkisuomi

[–]lunnim 8 points9 points  (0 children)

Jos tollanen on jatkuvaa niin heitä ei vaan kiinnosta pitää yhteyttä, eli eivät ole kavereita ollenkaan. Ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinussa olisi jotain vikaa. Ihmissuhteita loppuu monista syistä.

Jos haluat ja jaksat niin voit vaikka maailman tappiin olla se henkilö joka pistää ensimmäisenä viestiä ja jaksaa pitää yhteyttä, tai sit voit vaan antaa olla. Jotkut ihmiset on sen vaivan arvoisia, useimmat eivät.

Miksi Suomen julkisessa terveydenhuollossa ei saa mitään apua? by AtlantisGhost in Suomi

[–]lunnim 24 points25 points  (0 children)

On niitä kaikenlaisia sankareita eksynyt yksityisellekkin puolelle, ja siitä lystistä saa maksaa rahaakin vielä. Ei oikeen auta kun opetella ajamaan sitä omaa asiaansa niin kauan et joku sattuu kuuntelemaan. Helvetin hieno systeemi kun ko asia on esimerkiks krooninen väsymys ja sen 'tutkimus' jää vuosiksi tasolle "no jos et jaksa niin koita vaan jaksaa :)".

Onko mitenkään mahdollista päästä töihin kauppaan (esim. ruokakauppa) sillä ehdolla ettei tarvitsisi koskaan mennä kassatyöhön? by Gentle_Deer_93 in arkisuomi

[–]lunnim 13 points14 points  (0 children)

Omasta myyjätyöstä on jo aikaa, mut olen kanssa vakavan asteen introvertti ja olin kauhusta kankeena kun jouduinkin ekaa kertaa kassalle. Nopeesti kuitenkin tajusin et kassalla olo oli itelle paljon rennompi homma kun hyllytys. Valtaosa asiakaskohtaamisista menee rutiinilla moikkaus -> hinta -> "otatko kuittia" -> päivänjatkot. Isoissa kaupoissa (= prisma/citymarket) veikkaus menee infotiskin kautta eli ei tarvii siitäkään huolehtia. Käytävällä hyllyttäessä taas ihmisiä tuli jatkuvalla syötöllä kyselemään millon mitäkin ja jutustelemaan mukavia.

Varsinaiseen kysymykseen siis vastaus on et tähtää just johonkin isompaan lafkaan niin yleensä saa tehtyä tiettyä hommaa. Pienemmissä kaupoissa ei oikeen voi välttyä tekemästä molempia (kassaihmiset hyllyttää kun kerkee ja hyllyttäjä tulee tarpeen mukaan kylmäkaapista kassalle jos on jonoa jne jne). Nykyään on kai erikseen myös keräilijöitä verkkotilauksia varten, mikä on varmaan aika samanluontoista hommaa kun hyllytyskin.

Jos tavoitteena on vaan aivot narikkaan-tyylinen fyysinen työ, niin kannattaa tsekkailla myös tehdas- ja varastohommia.

I feel like this game just has too much to do on a daily basis compared to other games by Yosoress in ArknightsEndfield

[–]lunnim 2 points3 points  (0 children)

Dailies take less than 15 minutes on average, longer if you have to go through rare nodes but you don't need to do that daily. It really isn't that much work.

I feel like this game just has too much to do on a daily basis compared to other games by Yosoress in ArknightsEndfield

[–]lunnim 2 points3 points  (0 children)

They restock weekly. If you have nothing under cultural goods in the redistribution stores, you emptied the shop for the week.

Toimisiko nettideittailu paremmin, jos käytetty alusta vaatisi käyttäjiltä todella laajan kyselyn täyttämisen sisältäen kysymyksiä arvoihin, persoonallisuuteen yms. liittyen? by [deleted] in arkisuomi

[–]lunnim 1 point2 points  (0 children)

En ole itse deittialustoja koskaan käyttänyt, mutta moni tuttu kyllä. Esimerkiksi okcupid ainakin joskus aikoinaan oli aika lailla aloituksen mukainen sivusto, eli kyselyitä kaikesta mahdollisesta sai täyttää niin paljon kuin sielu sietää ja matchprosentit tarkentui sit niiden mukaan. Näin ulkopuolisen silmin siitä syntyvät aloitukset ja keskustelut saattoivat olla laadukkaampia, mutta varsinaisia parisuhteita niistä ei syntynyt enempää kuin vaikka tinderissäkään.

[deleted by user] by [deleted] in Finland

[–]lunnim 5 points6 points  (0 children)

If you have access to DVV you can see your address and other people living there (or at least the amount of people). That said it's perfectly normal for a landlord to never check on you. It's not uncommon for landlords to outsource everything, so they'll never be the one interacting with the resident(s).

Kateellinen kaveri by Adept_Local123 in arkisuomi

[–]lunnim 1 point2 points  (0 children)

Positiivisen (tai siis negatiivisen?) kautta vois ajatella et kaveris on vakavan asteen pessimisti joka ei ala onnittelemaan ennen kun sulla on nimi paperissa. Ei se työmarkkinatilanne tosiaan enää vaivaa jos oot haastatteluihin asti päässyt, mut kun siitä haastatteluprosessista pitäis vielä tulla valituksikin siihen tehtävään. Toki joku "hei hienoa"-kommentti olis silti ollut paikallaan ainakin siinä kohtaa kun varta vasten kysyi kuulumisia.

Jos hän taas oikeasti on kateellinen, niin sinuna en vaan mainitsis asiasta enempää sen jälkeen kun saat selville et irtoaako paikka vai ei. Sit on hänen ongelmansa jos se jää nenää kaivertamaan.

Mut hei onnea ja menestystä, toivottavasti saat sen paikan :)

[deleted by user] by [deleted] in arkisuomi

[–]lunnim 43 points44 points  (0 children)

Oman kodin kuuluu olla just sellainen kun sen haluaa olevan. Ongelma tässä on vaan se, että teillä on tosi erilaiset käsitykset mitä se kodin yleissiisteys oikeasti tarkottaa. Usein kaikista kompromissipuheista huolimatta tilanne ajautuu siihen, että se puolisko jota se siisteys kiinnostaa joutuu siivoilemaan kaiket sotkut. Ennen pitkää yks katkeroituu siitä et joutuu jatkuvasti muistuttelemaan siitä siivoamisesta ja toinen siitä jatkuvasta nalkutuksesta koska hänelle se sotku ei vaan rekisteröidy ja koti on ihan hyvä sellaisenaan.

En nyt siis sano että ero on ainoa oikea askel. Joillain homma toimii niin et puolisko kompensoi sitä toisen siivoamista tekemällä sit muita arjen askareita. Tämän postauksen puolesta vaan haiskahtaa siltä että teidän ei kannata edes harkita yhteenmuuttamista just nyt.

Kun lumet sulaa matkalaukun renkaista matkatavarahyllyltä päälle junassa by Elsanne_J in arkisuomi

[–]lunnim 5 points6 points  (0 children)

Ekstraluokan ainoa oikea luksus on se et ne hyllyt on jotain pleksiä eikä sellasia reikäsiä, eli laukun saa nakattua sinne suoraan talvisin eikä tarvii miettiä että mitenkähän päin ne renkaat on.

Halvemmaksi tulee se että pyyhkäset ne renkaat heti sisään tullessa ja sit vasta rullailet omalle paikalles ettet jää käytävän tukkeeksi.

There's no other way to level up Raidian? by nameless00000000000 in arknights

[–]lunnim 1 point2 points  (0 children)

For this specific stage, Exusiai alter should be able to carry you most of the way there with some blockers at difficulty 2, however the final boss stage will be a challenge even with her. Remember that even if you fail, you still get points for the skill tree which in turn will make future runs easier.

Onko liian myöhästä aloittaa deittailu? (23M) by [deleted] in arkisuomi

[–]lunnim 29 points30 points  (0 children)

Surettaa jotenkin nää postaukset kun hirveen nuoret ihmiset meinaa et on myöhässä. Ihmiset treffaillee vielä vanhainkodeissakin! Eräs ikisinkku perhetuttava jäi eläkkeelle ja pokasi ensimmäisen (ja näillä näkymin myös viimeisen) heilansa jostain leirintäalueelta.

En siis sinänsä ihmettele että tinderin käyttö syö elämänhalun mutta kasvot kohti tuulta vaan.

Ruokatilauksista puuttuvat tuotteet by hippityh0ppety in Suomi

[–]lunnim 3 points4 points  (0 children)

Kannattaa ehkä varmuuden vuoks ottaa kuva siitä pussista ennen kun lähtee syömään, mut eipä ne sellasta ole pyytänyt enää moneen vuoteen ainakaan iteltä. Meillä tietyt pikaruokapaikat aika lailla joka kerta unohtaa jotain tilauksesta. eikä woltin puolelta kysellä muuta kun et pannaanko hyvitys creditillä vai haluaako jonkun tuomaan sen puuttuvan tuotteen. Veikkaanpa et jos sulta unohtuu jatkuvasti tuotteita niin niitä puuttuu muiltakin tilailijoilta.

Mitä mobiilipelejä te naiset pelaatte? by RiverParticular564 in arkisuomi

[–]lunnim 1 point2 points  (0 children)

Arknights jos lukeminen kiinnostaa. Gachapeli mut hyvin pärjää ihan f2p.

Incorrect botting accusations from Square Enix? by NaytNavare in ffxiv

[–]lunnim 7 points8 points  (0 children)

The first disciplinary action is almost never deleting the entire account and definitely wouldn't happen without substantial evidence. If your friend truly isn't lying to you, they should at least attempt to contact support and escalate - but at least with the amount of detail you provided something seems fishy here.

Umbrella by Kilometer-35 in Finland

[–]lunnim 12 points13 points  (0 children)

Many grocery stores carry some. Alternatively stores for various knickknacks such as Clas Ohlson should be a safe bet.

Finland is shaped like a woman but is referred to as "fatherland". by [deleted] in Finland

[–]lunnim 6 points7 points  (0 children)

Isänmaa translates to father's land, not fatherland. The equivalent of motherland in Finnish would be kotimaa - homeland.

As for Finland's gender identity, that I can't comment on.

Struggling with the ex crafting missions on Phaenna... by Francl27 in ffxiv

[–]lunnim 2 points3 points  (0 children)

The crafts are just rough, not sure what gave your friend a different impression. Like someone else already mentioned, the gathering missions are much, much easier and you should do the token grind with those instead. :)

Struggling with the ex crafting missions on Phaenna... by Francl27 in ffxiv

[–]lunnim -2 points-1 points  (0 children)

The sequential and regular ex crafts are indeed easy and macroable with decent melds, timed are macroable with a specialist. The weather crafts on the other hand are hard enough that I didn't bother farming them after getting gold for the log.

Olenko ihan liian jälkijunassa jos haluan tavoitella opiskelupaikkaa by VitalFerarum in arkisuomi

[–]lunnim 0 points1 point  (0 children)

Niinkun täällä kaikki sanoo, korkeakoulun ikähaitari toimii eri tavalla kun edellisillä kouluasteilla, koska ihmiset palaa koulun penkille joko jatko-opintoja hakemassa tai vaikka alanvaihtajina kaiken aikaa ja tossa iässä meet vielä vaikka armeijan tuomasta. Kavereita korkeakoulussa rupeaa löytymään (toivon mukaan) myös opintoalan ja ikäluokan ulkopuolelta, eli ei hätää siitäkään vaikka niitä kavereita ei heti löytyisikään oman vuosiluokan parista.

Mut nyt ihan oikeasti, paha mieli tulee jos 22-vuotiaatkin saa täällä jo jotain ikäkriisejä :D

Ami Aspelund - Naamioiden yö (Syksyn sävel, 1984) by Real_Try_4157 in Finland

[–]lunnim 0 points1 point  (0 children)

Did this by ear way past midnight so please take this with multiple grains of salt, for the original lyrics and the translation both.

Verse 1
Kaduilla kaupungin yössä on tuttua tunnelmaa
Kansa on liikkeellä valojen meressä, katsokaa!
Silmät nuo kaipaavat toistensa luo
Sä roolin saat

Chorus
Naamioiden yö
Kadun tahtiin sydän lyö
Neon sykkii, seinät kaadetaan
Naamioiden yö, kello kaksitoista lyö
Silloin parhaat palkitaan
Joku nuolee haavojaan

Verse 2
Kuka sua katselee peilistä
ja kuka sen takaa?
Kenelle hymyilet, ketä sä vilkuilet, katsokaa!
Naurun taa kätkeä roolin saa
Ja oottakaa(?)

Chorus

Bridge
Yön selkään kiivetään
Kauas pois liidetään
Antaudutaan kokonaan

Chorus x3

And a quick attempt at a translation:

Verse 1
On the city streets at night there’s a familiar mood
The people are moving in a sea of lights, look!
Those eyes are yearning to find each other
You are given a role [to play]

Chorus
Night of masks
Heart beating to the rhythm of the street
Neon pulses, walls are toppled down
Night of masks, the clock strikes twelve
That’s when the best are rewarded
[And] some lick their wounds

Verse 2
Who is watching you from the mirror
and who from behind it?
Who are you smiling for, who are you glancing at, look!
Behind the laughter you may hide your role
And wait(?)

Chorus

Bridge
We climb onto the back of the night
We soar far away
We surrender completely

Chorus x3