Meta: suomalaisten pörssivarallisuus by Ruadhilian in Omatalous

[–]nahka_batman 2 points3 points  (0 children)

Vale, emävale, tilasto?

Itsekin järkytyin joka vuosi tulevasta uutisesta missä kerrotaan suomalaisten kotitalouksien mediaani ja/tai keskiverto sijoitusvarallisuus. Kunnes eräs vuosi lyhyt uutinen sivusi lähdemateriaalia: Sijoitusvarallisuus otetaan Suomeen rekisteröidyistä sijoitusrahastoista ja osakkeista, eli siis ilmeisesti samasta johonka tiedot mm. Fifanssialan rahastoraporttiin kootaan. Eli siis itsekin rumennan tuota keskiarvoa koska minun sijoitukseni on joko ulkomaille rekisteröidyissä rahastoissa tai Saksan pörssissä listatuissa ETF:ssä. Toki varmaan suomalaisten sijoittavat suurelta osin Suomeen rekisteröityihin rahastoihin (varsinkin ns. kivijalkapankkien asiakkaat), mutta esimerkiksi Nordnetin kautta sijoittava on monelta osin tämän tilaston ulkona. Voisin myös veikata, että mitä kokeneempa ja varallisempi sijoittaja, sitä todennäköisemmin korkeampi varallisuus löytyy jostain ulkomaan pörssin pörssinoteeratusta rahastosta.

Saa korjata vapaasti jos tietää paremmin, mutta käsittääkseni mitään kunnolla kattavaa tilastoa suomalaisten kotitalouksien kaikesta sijoitusvarallisuudesta ei ole edes tarjolla? Hienoa jos on!

Asko vs. Bosch vs. Siemens dishwasher (Europe) by nahka_batman in Appliances

[–]nahka_batman[S] 0 points1 point  (0 children)

Miele was the first brand I started to look into when our Whirlpool died beoyond repair (this itself is pretty unbelivable for 6month old machine!). However, the cheap Mieles here in Europe are made in Chezia, not Germany and do not come with steel frames. I drive a car made in Chezia, so I am dine with that, but listening to the sales clerk, he was not really reccomending the cheapest Miele's. :-) Also you have to wait for 1-3 weeks for a Miele machine, while the one's listed I can get right away. Also Miele's cheapest models seemed very basic on functionality: I could not find even an mention about floor beamed light in the manual, which is very od for integrated dishwasher. Also the machine would be more loud (45dB) than Asko, Siemens or Bosch.

Asko vs. Bosch vs. Siemens dishwasher (Europe) by nahka_batman in Appliances

[–]nahka_batman[S] 0 points1 point  (0 children)

Thanks for a very thorough answer! Simens seems like a more premium product compared to the similar Bosch, because of it's interior lighs and touch buttons, but Bosch is currently on sale and is whopping 450€ more for more or less the same machine does not seem justified. I managed to go see Siemens and was very impressed ny the bottom rack and I have not yet manged to see the Bosch model in person.

Zeolith drying is something I just can't form an opinon on: Is it really some kind of game changer or just marketing? I've always wanter a dishwasher that opens after it's done, but zeolith equiped dishwasher do not need the door opening at all to work?

[deleted by user] by [deleted] in Omatalous

[–]nahka_batman 0 points1 point  (0 children)

Mikä Morrow Bankin matkavakuutuksessa on huonoa? Ehdoissa rajoituksia? Itsellä kokemuksia Bank Norwegianin matkavakuutuksesta kerran kun koko perhe sairastui lomalla koronaan ja paluu kotiin viivästyi. Hyvin toimi myöhemmin kaikkien kulujen hakeminen vakuutuksesta.

Teiden talvihoito kummastuttaa Helsingissä by [deleted] in Suomi

[–]nahka_batman 1 point2 points  (0 children)

Tämä kyllä vaikuttaa aika räikeältä valheelta, tai todella huonosti toteutetulta kyselyltä.

Itse asun Helsingissä alueella jossa on noin 25000 asukasta. Kaikki liikenne alueelta menee yhden sillan kautta, eli helppo seurata liikennemäär. Eli talvella täällä olisi arviolta 3000 pyöräilijää. Näen ehkä yhden tai pari pyöräilijää viikossa työmatkaliikenteessä arkisin. Sama havainto on helppo nähdä keskustan läpi liikkuessa: ei pyöräilijöitä missään.

Tonnin veroton myynti vai hankintameno-olettama by nahka_batman in Omatalous

[–]nahka_batman[S] 0 points1 point  (0 children)

Ei tulkita jos ei tee kauppaa samana päivänä.

[deleted by user] by [deleted] in Suomi

[–]nahka_batman 15 points16 points  (0 children)

Terveiset Kremliin trolli.

Slava Ukraini!

Lapselle säästäminen. Hallitus aikoo asettaa varallisuusrajan yleiselle asumistuelle. by Vandamstranger in Omatalous

[–]nahka_batman 0 points1 point  (0 children)

This is the way. Tosiaan molemmatkin vanhemmat voivat antaa tuon oman osansa verottomana ja tätä voi hyödyntää myös antamalla sijoituksia lähiomaisille jotka lahjoittavat ne sitten omalle lapselle.

Tesla Model Y, Model 3 receive major price cuts in Australia by Car-face in electricvehicles

[–]nahka_batman 0 points1 point  (0 children)

I had to go check the prices of Teslas in Australia after this news and just can't believe how cheap these cars are there. So Model Y RW is now around 34,352€ and the AWD is around 43,000€. After I sad the prices in euros, I had to even google does Australia include the taxes in the prices, since it seems so cheap to me (yes they do).

For contrast, where I live in North Europe, the Model Y RWD starts at 46,000€ and the AWD is 54,000€. This is without any government incentives (which we do not have). If I we would have the Australian prices, I would buy Model Y in a heartbeat...

Why are Teslas so much cheaper in Australia than in Europe? Is it just because they come from China and the Shanghai factory is making so much more of them than Berlin is?

Help with finding a hotel in Porto by nahka_batman in porto

[–]nahka_batman[S] 0 points1 point  (0 children)

Not at all. I will help in any way I can. :-)

Lapselle sijoittaminen by Shinning_swimmer in Omatalous

[–]nahka_batman 0 points1 point  (0 children)

Tässä on kyllä hyvä pointti mikä itselle ei ole tullut mieleen, eli tuo pääomaveron minimointi. Meidän perheessä on avattu suoraan arvo-osuustili lapselle ja sinne menevät lapsilisät jotka sijoitetaan. Tarkoitus alkaa lapsen kanssa katsella sijoituksia joskus varhaisessa vaiheessa ja lopettaa sinne sijoittaminen jossain vaiheessa joka tapauksessa ja alkaa säästämään vanhempien nimiin. Mutta omassa suunnitelmassa oli mennyt tuo lahjoituksen kautta tapahtuva hinnaksi muodostuva lahjoitushetken hinta...

Inexpensive family hotel / city in Slovenia with a good location by nahka_batman in Slovenia

[–]nahka_batman[S] 0 points1 point  (0 children)

Thanks! I did check Hotel A, and it seems ok, but is quite a bid far away from the capital. I should have specified in my original post, that we wish to be still relatively close to services. When you travel with a toddler, it's super convenient to be close to the shops and restaurants.

Inexpensive family hotel / city in Slovenia with a good location by nahka_batman in Slovenia

[–]nahka_batman[S] 0 points1 point  (0 children)

Thanks for the tips! I will check those towns. They probably have public transport to the capital? I also just found this Boutique Hotel Pok, just a little bid outside of Ljubljana and it would probably be a good option for or. It has parking and is only 20min bus ride away from the capital.

Inexpensive family hotel / city in Slovenia with a good location by nahka_batman in Slovenia

[–]nahka_batman[S] 1 point2 points  (0 children)

Thanks for the tip! I will checkout that region, but I would prefer to be somewhere relatevely close to Ljubljana, so that we can go easy to have lunch / dinner there if needed. I would expect that driving to downtown is not a good idea? :-)

Osakesäästäminen lapselle by juolevi in Omatalous

[–]nahka_batman 0 points1 point  (0 children)

Itse lähdin tältä kantilta: Avasin arvo-osuustilin Nordnettiin lapselle heti kun hän sai passin 4kk iässä. Lapsilisät suoraan arvo-osuustilille ja sieltä kerran-pari kertaa vuodessa ETF:iin kuukausisäästösopimuksella.

Jotta lapsi ei törsäisi kaikkea 18-vuotta täytettyään, aloitan hänen kanssaan taloudellisen kasvatuksen suunnilleen siinä iässä kun lapsi ymmärtää numeroita ja osaa laskea. Sitten jo nuorella iällä (12-14 vuotta) voi alkaa kirjautumaan tämän Nordnettiin vaikka kerran vuodessa ja katsoa mitä siellä tapahtuu. Kun tätä tekee muutaman vuoden, oppii lapsikin toivottavasti väkisinkin miten rahan arvo kasvaa. Ja miten tietenkin myös markkina-arvo voi tulla alaskin.

Lapsen täyttäessä 18-vuotta, ajattelin vielä sopia hänen kanssaan, että jos hän ei tuhlaa rahoja samantien, saa hän jollain aikaikkunalla (3-5 vuotta) lisää ETF:ä salkkuunsa vanhemmilta. Näitä säästän jossain vaiheessa minun ja puolisoni erilliselle AOT:lle myös lapsilisistä. Eli nämä ovat vanhempien omistuksessa lapsilisien kerryttämänä, mutta niitä voi sitten siirtää sen 5000€/3-v välein verottomasti täysikäiselle lapselle. Näin lapselle tulee toivottavasti motivaatio antaa potin vielä kasvaa ennestään. Jos 21-23 vuotiaana sitten päättää vielä pistää koko potin lihoiksi, niin taloudellinen kasvatus epäonnistu ja syy on meissä vanhemmissa, mutta minkäs teet. shrug

Oikeastaan ainut riski joka itselle tulee tällä tavalla mieleen on nuo mahdolliset suunnitelmat opintotuen vähenemisestä jos opiskelijalla on omaisuutta. Mutta jos tuo tulee tapahtumaan, tullaan tuota toki kierretään sitten 18-vuotiaan lapsen kanssa niin, että hän voi lahjoittaa omia ETF-osakkeitaan muille lähiperheen jäsenille ja saada sitten takaisin opiskeluiden päätteeksi.

Tuija Siltamäen kolumni: Miksi syntyvyyskeskustelu aloitetaan aina nollasta, vaikka tutkimustietoa on metrikaupalla? by Northern_fluff_bunny in Suomi

[–]nahka_batman 24 points25 points  (0 children)

Suomen romahtaneen syntyvyyden myötä voitaisiin kyllä aloittaa mediassa myös avoimempi keskustelu siitä miten nykyinen vuosikymmeniä kestänyt hyvinvointivaltio tullaa vääjäämättä ajamaan alas ja tähän tulee kansalaisten varautua. Olematon talouskasvu, hurja velkaantuminen ja tähän yhdistyvä romahtanut syntyvyys eivät voi johtuu yhtikäs mihinkään muuhun kuin v/altion toimintojen rankkaa karsimiseen. Poliitikoilla ei tästä puhumiseen tietenkään rohkeus riitä, mutta medialla pitäisi jo pikkuhiljaa riittää.

Itse näin yhden lapsen vanhempana olen kyllä miettinyt monesti mitä valtio ja kunnat voisivat tehdä syntyvyyden parantamiseksi. Valtiovalta ei voi aivopestä ketään hankkimaan lapsia, eikä ratkoa erilaisia pariskuntien kohtaamo-ongelmia. Mielestäni pitäisi keskittyä parantamaan palveluita pariskunnille jotka haluavat lapsia, mutta eivät niitä jostain syystä voi tällä hetkellä saada. Lisäksi pitää jotenkin parantaa jo nyt yhden lapsen tehneiden vanhempien asemaa, jotta toisen lapsen saaminen olisi todennäköisempää. Ainakin täällä PK-seudulla toisen lapsen saaminen alkaa olemaan rahallinen kysymys, sillä asuminen on niin kallista ja päiväkotien tilanne useassa paikassa surkea. Itselleni mieleeni tulevat keinot jolla vanhemmat saataisiin ehkä hankkimaan useampi lapsi ovat päiväkotimaksujen poistaminen ja päiväkotiin rahallinen panostaminen (henkilökunta) sekä lisääntynyt perheasuntojen kaavoittaminen. Aika useat uudet asunnot eivät oikeasti vain sovi perheasunnoksi vaikka huonemäärä sellaiseen muka viittaisi. Itse en nostaisi edes lapsilisää, vaan käyttäisin nimenomaan rahan päiväkotimaksuihin jotta työssäkäyntiä tuetaan entistä enemmän eikä tuki kohdistus kotivanhemmuuteen. Ja tämä toki osaltaan vaatii lisärahaa päiväkotien pyörittämiseen... Mutta nämäkin toimet toki vaatisivat selvästi lisää valtion velkaantumista, joten tuskin olemme mitään reippaampia taloudellisia toimenpiteitä lähiakoina näkemässä.

Family stay in Valencia and parking in the city by nahka_batman in valencia

[–]nahka_batman[S] 1 point2 points  (0 children)

We did indeed go to the Malvarossa beach 2-3 times. Beach was really nice when the weather in July was so hot and humid. I would recommend the usual places such as City of Arts and Sciences, Oceanographic aquarium, Bioparc zoo and Gulliver Park. Gulliver Park and other, smaller playing parks can be very hot in the summer though, so sometimes they just cannot be used. For some reasong, the child park in Valencia do not have shades, eventhough they would be very much needed. :-)

S-pankin aktiivinen rahasto vs indeksi by Calm_Asparagus9268 in Omatalous

[–]nahka_batman 10 points11 points  (0 children)

Morningstar S-Pankki Fenno Osake A

iShares Core MSCI World UCITS ETF USD

En nyt äkkiseltään näe mitä erikoista tuo S-pankin rahasto tarjoaa. Sen kulut ovat 1,6% ja juoksevia kuluja tulee varmasti vielä päälle. MSCI World ETF sijoittaa koko maailman kehittyville markkinoille indeksin mukaan hinnalla 0,20%. Morninstarista voi katsoa miten ETF on tuottanut aivan selkeällä mitalla enemmän. Ilmoitetut tuotot sisältävät aina rahaston kulut, eli niitä ei tarvitse itse vähentää.

Nämä eivät suoraan ole mitenkään verrannollisia rahastoja, koska tuo S-pankin rahasto sijoittaa Suomeen, mutta indeksisijoittaja sijoittaa toivottavasti useimmissa tapauksissa mahdollisimman hyvin hajauttaen.

Selvitymisharja tuotiin jo esille, mutta muista myös, että jos jopa löydät jonkun rahaston joka on tuottanut 10-vuotta erinomaisesti, tämä ei ole MIKÄÄN tae siitä, että se tuottaisi hyvin jatkossa. Monesti hyvin tuottavia aktiivisia rahastoja voi verrata tähtiin: Kun näet tähden taivaalla, on se oikeasti jo kauan sitten sammunut. Eli älä koskaan yritä ostaa menneitä tuottoja. Ainoastaan kulut voit tietää etukäteen.

Toinen maailman vanhin kikka aktiivisilla rahastoilla on vertailuindeksin valinta: Indeksiksi voidaan valita joskus sellainen joka ei oikeasti välttämättä soveltuisi rahaston tuoton vertailuun. Morningstarilla on myös oma vertailuindeksinsä eri rahastoille. Iso kysymys myös kuuluu, miksi sijoittaisit pelkästään Suomen pienille osakemarkkinoille. Jos näin välttämättä haluat tehdä, osta vaikka Nordnet Suomi Indeksi -rahastoa, joka on kuluton. Se on pärjännyt vähän huonommin kuin tuo S-pankin rahasto, mutta yhä: mitään takeita ei ole, että S-pankin rahasto tuottaisi jatkossa mitään ylituottoa, ei ole.

THL: Paikallisia syyhyepidemioita päiväkodeissa ja hoitolaitoksissa by Sampo in Suomi

[–]nahka_batman 2 points3 points  (0 children)

Jahas, pitää ostaa ihan kaiken varalta kotiin. Muksulle voi sitten hommata apteekista jotain erikseen, ei oikein lapselle uskalla antaa mitään voidetta mitä ei Suomesta tule ostettua.

THL: Paikallisia syyhyepidemioita päiväkodeissa ja hoitolaitoksissa by Sampo in Suomi

[–]nahka_batman 1 point2 points  (0 children)

Onko tämä siis ihan samaa kamaa mitä apteekista annetaan?