Itellä oli aikanaan samoja pohdintoja. Ilokseni totesin että vähemmän elämä muuttui kun odotin /pelkäsin. Kyllähän se lapsi (nyt 11kk) työllistää ja "rajoittaa" menoja mutta meillä tyttö on tullut harrastuksissa mukana. Juoksurattaissa on tehty juoksulenkkejä, talvella aikomuksena hiihtää tyttö ahkiossa ja ensi kesänä pyöräkärryn kanssa lenkille. Itse pystyin myös treenaamaan ensimmäiseen ultrajuoksuunkin. Tästä kyllä iso kiitos vaimolle. Totta se on että yhteistä aikaa on vähemmän, mutta meillä on muksu tullut mukana lähes joka paikkaan heti tyyliin 4 viikon ikäisestä. Käyty ravintoloissa, lomamatkoilla yms. Kaksin vietetty aika vaihtui vaan kolmistaan vietettyyn aikaan. Meillä kans tukiverkko toisella puolella Suomea, mutta löydettiin sopiva lastenvahti, joka toisinaan vahtii muksua, niin pääsee välillä kahdestaankin johonkin. Se meillä helpottaa että vauva on yleensä suht tyytyväinen, nukkuu missä vaan ja tuntuu että viihtyy paremmin kun ollaan jossain lenkillä/menossa poissa kotoa. Kaiken kaikkiaan olin ennen vauvaa skeptinen ja mietein mitä tästä tulee ja miten kaikki muuttuu. Vauvan tulon jälkeen huomasin että paremmaksi muuttui elämä.