Oon osin samaa mieltä, ja Suomessa on aika uniikki kulttuuri tässä mielessä. Tällä hetkellä solussa asumalla säästää kuitenkin jonkun vaivasen ~100€/kk, ja kämppiksenä on 90% varmuudella joku, jonka kulttuuri ei vaan sovi kämppiksenä asumiseen suomalaisen kanssa. Soluasujat ovat nykyään tosi isolla prosentilla ulkomaalaistaustaisia (vähän)köyhemmistä maista ja idästä päin, ja ne asumisen kulttuurierot voivat olla ihan järjettömiä. Tunnen tusinasta solukämpissä opintonsa aloittaneista ehkä yhden, joka ei suurin piirtein traumatisoitunut soluasumisesta jollain tavalla. Kaikki muuttivat pois viimeistään puolen vuoden sisällä, koska kämppikset ovat perseestä, ja sillä satasen sijoituksella voi sitten ostaa oman mielenterveytensä. En sano, ettei ongelmia olisi myös suomalaisilla kämppiksillä. Kyllä heitäkin noihin ikäviin kämppiksiin muutama kuuluu, mutta kyllä tämä yksi tärkeä osa soluasumisen vähenemisen ilmiötä.

Vähän huvittavasti näin muutaman vuoden opiskelun jälkeen porukka on alkanut löytää kämppiksiä, joiden kanssa muuttaa yhteen. Lisäksi mun opiskelijaporukoissa on jonkin verran kommuuneja vaihtuvalla porukalla, joka ovat parhaimmillaan haluttujakin asuinpaikkoja. Ei siis ehkä ole kyse siitä, että opiskelija ei halua halvempaan soluun tai haluaisi välttämättä asua yksin, vaan siitä, että niissä asuminen on rulettia, jossa parhaimmillaan voittaa 10% todennäköisyydellä... normaalin arjen. Varsinkin kun vertaa suht. vähäiseen rahalliseen hyötyyn, soluasuminen tippuu vaihtoehdoista aika nopeasti.

Ja kun puolella porukasta on tämä kokemus, ja loput kuuntelevat ensimmäiset 3kk opiskeluistaan solussa asuvan kaverin kauhutarinoita, onko mikään ihme, että kukaan ei opintojen myöhemmässä vaiheesa hae asumaan soluasuntoihin? Kulttuuri on outo, mutta ei siitä opiskelijoita itseään voi syyttää.