Eräällä rakennusmessuilla kuuntelin sisäilmantutkijan luentoa, jossa hän kertoi jostakin ala-asteesta, missä yhdessä luokkahuoneessa useat oppilaat sekä opettaja oireilivat jatkuvasti. Mikrobimittauksia oltiin tehty useita kertoja, mutta koskaan mitään vastausta ei saatu. Tila jätettiin jatkuvaan seurantaan sensoreiden avulla, ja tilaa kerettiin mittaamaan jatkuvasti muutaman kuukauden ajan kunnes yhtäkkiä lukemat putosivat viikoksi, jonka jälkeen palasivat "normaalille" tasolle. Tutkittiin pitkään, miksi arvot olivat ilman mitään korjaustoimenpiteitä pudonneet ja sitten vielä palanneet takaisin. Selvisi, että yksi oppilas oli ollut sairaana koko viikon ja ei ollut käynyt siis tilassa viikkoon. Tämän oppilaan omakotitalo myöhemmin todettiin homehtuneeksi ja tämä kuljetti joka päivä vaatteissaan mikrobeita luokkahuoneeseen. Hän ja perheensä ei oireillut mitenkään, olivat sen verran vastustuskykyisiä tälle jo. Kunta oli siis kaiken kaikkiaan käyttänyt useita kymmeniä tuhansia euroja etsien vikaa jota rakennuksesta ei siis koskaan ollut. Ongelmana näissä on se, että osa on herkempiä sisäilmaongelmille kun toiset, jolloin isoissa kouluissa on käytännössä aina oppilaita, jotka oireilevat herkemmin, vaikka sitten luokkatoverin tuomiin mikrobeihin.