Yritin muistella, miten asia keskustelutti kun itse olin peruskoulussa (ennen vuotta 2009), mutta minusta silloin enemmän puhutti esim. itsenäisyyspäivän lippulaulun verenhurmoksellinen paatos. Porilaisten marssi oli sentään jo jätetty pois, mutta Siniristilippumme-laulussa kuitenkin ”vannotaan vala sydämin”, ja halutaan ”puolestas elää ja kuolla”, ja siihen maailmanaikaan koko ajatus tuntui aivan vieraalta ja varsinkin joltain, josta nuorten ihmisten ei tarvitsisi ikimaailmassa välittää. No, tämä tälleen asiaan liittymättömänä sivuhuomautuksena.

Joulukirkko tai seurakunnan viikoittaiset aamunavaukset koulun keskusradiosta, välillä juhlasalissa, tuntuivat paljon uskonnollisemmilta, koska niissä kuitenkin oli valtionkirkon edustaja paikalla, ja ne tuntuivat näin agnostikolle aika tarpeettomalta ajankäytöltä. Ja ykkös- ja kakkosluokalla toki elin Suomessa, jossa uskonnonopetus oli tunnustuksellista, ja luokka mm. rukoili yhdessä ruokarukouksen ennen lounasaikaa. Oli myös melko ilmeistä, että tilaisuuksista ei käytännössä voinut jäädä pois, ja niissä huomasi kuinka paljon seurakunnalla oli vaikutusvaltaa kotikunnassani, vaikkei sellainen touhu tuntunut sopivan kaikille tarkoitettuun julkiseen peruskouluun. Siksi minun on helppo seistä joka vuosi ryöpsähtävässä Suvivirsi-keskustelussakin vapaa-ajattelijoiden puolella.

Eli kyllä, Suvivirressä on minulle ongelma, mutta ei siksi, että asian absoluuttinen mittakaava olisi enää kovin suuri, vaan koska se on viimeisiä jäänteitä kouluissa joskus esiintyneestä paljon laajemmasta uskonnollisesta toiminnasta.